Halipulahoitoa

Olipas meillä siis aika mahtavaa viime päivinä molemmilla Raisan kanssa. Kuten edellisellä kerralla mainitsinkin, niin vahinkoviestimiehen kanssa tuli sovittua treffit. Ja vielä sellaiset jotka toteutuivat. Mun sohvalla. Aika hyvin hymyilyttää siksi, että seuraavatkin on jo tiedossa.

Jo siis viime keväänä tuli selväksi se, että tuon miehen kanssa on varsin kivaa pussailla. Itse asiassa vielä kivampaa kuin muistinkaan. Hitsit, menee työpäivä ihan harakoille sitä muistellessa… Seuraavaa kertaa myös odotellessa, meidän kun pitäisi nähdä pääsiäisenä.

Räntäsadekaan ei haittaa niin paljon kun voi miettiä tällaisia. Mies pitää vielä tiiviisti viestein yhteyttä, joten kuva ei pääse haihtumaan mielestä hetkeksikään. Nyt mä keskityn haaveilemaan siitä, että voin taas piakkoin kömpiä tuon ihanan ison miehen kainaloon. Annettakoon vielä pieni plussa siitä, että on mua viisi vuotta nuorempi. Kevään paras juttu, mulla on oma leikkikaveri 🙂

 

4 ajatusta artikkelista “Halipulahoitoa

    1. Emma Kirjoittaja

      Vastaeronnut mies eikä osannut sittenkään kai päättää erotako vai ei. Enpä ole tainnut sen suuremmin tuon jutun päättymisestä postaillakaan, kun en itsekään löytänyt jälkiä siitä. Mutta en jaksanut veivaamista, kun parit treffit peruuntui siksi, että vaimo ei ”päästänyt” miestä ulos vaan häipyi ja jätti lapsenvahdiksi…

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.