Vuosi ei ole tosiaan startannut omalla kohdallani kovinkaan toivotulla tavalla. Töitä on todella paljon ja miesrintamalla mennään pakkasen puolella. Kuten aiemmin mainitsinkin ikärasismin. Sen jälkeen olen kohdannut yhdet oharit, mies pyysi treffeille ja minä sanoin kyllä. Mies tosin unohti tulla paikalle, joten treffit kestivät noin 20 minuuttia ja vietin ne laatuseurassa yksin. Mitäpä sitä muutakaan lauantai-iltana.
Ja tämä rautalanka-juttu ei liity näihin. Se liittyy mieheen, josta lienen joskus postaillutkin. Hän on tuttujani, mutta ikäeroa meillä on lähemmäs 20 vuotta. Hän opiskeli, kun minä opettelin kävelemään. Hän on nyt toista vuotta vihjaillut minulle yhteisistä lomista (siis lomamatkoista), pyytänyt teatteriin ja halunnut tulla auttamaan Ikea-kalusteiden kanssa. Olen toistuvasti kieltäytynyt kohteliaasti, en halua loukata, sillä hän on ihan mukava tyyppi.
Viime aikoina olen jo vastaillut niin ”tyhmästi”, että alkaa hävettää. Siis siten, etten muka ymmärtäisi vihjettä tai ehdotusta ollenkaan. Esimerkiksi sain viestin:
Mies: ”Olisi kiva lähteä hiihtolomalla Lappiin laskettelemaan porukalla, katselin jo mökkejäkin”
Emma: ”Ai miten mukava idea, siellä on varmaan silloin hyvät ilmatkin, niin teillä on tosi kivaa”
Oikeasti hävettää, erityisesti kun olen nyt siinä 8 kk jatkanut tällaista vastaamista. En vain osaa oikein muutakaan. Viime sunnuntaina tosin sain viestin, joka pistää miettimään asiaa. Postasin Facebookiin siitä, että junan myöhässä oleminen harmitti minua. Hetken kuluttua sain tekstarin:
”Olisipa kiva käydä taas Tahkolla. Ja haluaisin olla sulle tukena nyt, kun odotat sitä junaa.”
Ehkä tuo ois kuulostanut söpöltä, jos mies kiinnostaisi minua. Nyt lähinnä huokailin mietteissäni, hitto mitä liioittelua ja mä nyt mitään tukea puolen tunnin odotukseen tarvii… Ja vastasin, että mulla kun on kuppi kahvia, kaikki on ihan jees.
Kukaan mies ei jaksa lässyttää tuollaista jos ei ole kiinnostunut. Ainakin yhdestä yöstä.
Kiitos! Asia selvä 😊 Tyhmemmänkin olisi ehkä pitänyt tajuta, kun eka viesti oli jo vuodelta 2014…
Komppaan edellistä puhujaa. Suoralla puheella teet varmaan hänelle itselleenkin palveluksen. Ikävää hänellekin, jos vuosikausia perääsi turhaan haikailee. Raju tylytys ei taas kuulosta kovin fiksulta. Voisi antaa sinustakin vähän kummalisen kuvan.
Ehkä sille täytyy sanoa vaan suoraan ja tylysti, että älä äijä lässytä. Että osaat koota kaappisi itse ja kahvikuppi on todella hyvää seuraa.
Ehkä joo. Kokosinkin kaappini itse ja lähetin tuolle viestin, että kaappi on jo koottu joten en tarvitse apua… Alan kyllä epäillä, että ainoa toimiva vaihtoehto on lopettaa yhteydenpito, jos ei tästä ala ymmärtää.
Mitäpä jos sanoisi suoraan, ettei kiinnosta? Aikuiset ihmiset voivat kyllä kommunikoida suoraankin. Rehellisyys ja suorasanaisuus on kombinaatio, joka kirpaisee hetken, mutta kuitenkin parempi kuin pitkäaikainen vihjailu. Etenkin, jos jälkimmäinen ei todistetusti toimi. Tilanteen epäselvyys hiertää sinua ja varmasti myös toista osapuolta.
Ihmisiä on monenlaisia, mutta henkilökohtaisesti, jos minun ihastukseni kohde kertoisi, ettei kiinnosta. En automaattisesti ja välittömästi alkaisi vihaamaan häntä tai toivomaan pahaan hänelle.
Välillä taas mietin, että jos kuitenkin olen tulkinnut väärin ja olisi noloa sitten selitellä… Miten onkin niin vaikeaa olla varma asioista, kun se toinenkaan ei ole täysin suora?