Elämällä ei ole otsikkoa

Emma sanoi mulle, että täällä on vielä: ”Voin todella sanoa, että tätä kannatti odottaa. Vannoutunut vanhapiika, kohtasi unelmiensa miehen. Sen pituinen se.”

Tottahan se on, mutta vaikka löytää elämänsä miehen, niin parisuhteeseen vaikuttaa moni muukin tekijä. Kaikkiin ei voi itse vaikuttaa. Niinpä tässä ollaan oltu sinkkuna jo jonkun aikaa. Sitä ennen väsytetty itsensä henkisesti parisuhteen lopussa, puhuttu, mietittty ja todettu että pakko luovuttaa. Mies haki tavaransa luotani. Oven sulkeuduttua iski epäusko. Epätoivo. Itsetutkinta.

Kului hetki. Tapasin yhden miehen. Pitkän, komean, sporttisen, melkein täydellisen.  Se hymy kun kohdattiin oli uskomaton. Nautimme hetkistä, läheisyydestä, kroppani ja mieleni hyrräsi huomiosta. Tapailu, josta tiesi, ettei voi tulla mitään enempää. Epäonnistunut parisuhde unohtui hyvin samalla molemmilta. Tapailu päättyi auringon paistaessa suudelmaan aamulla. Sen pituinen se.

Näimme Unelmien miehen kanssa pari kuukautta suhteen päättymisen jälkeen. Sain samalla tavarani. En vain kyennyt hakemaan niitä aiemmin. Mies oli rentoutuneen oloinen, näytti komealta. Tuntui hassulta halata sitä ihmistä ja muisti fiiliksen, kun halattiin ekan kerran. Katsoa häntä istumassa pöydän toisella puolella.

Ei parisuhde ole unohtunut. Koin paljon hyviä hetkiä ja onnellisuutta,  hetken sain olla ”me”. En niitä hetkiä vaihtaisi pois. Sinkkuelämässä kaipaa hellyyttää, seksiä, yhdessäoloa, ”me”-fiilistä, tunnetta että nyt kuuluu joukkoon. Ja ihastumisen, rakastumisen tunne on jotain mieletöntä. Ehkä joskus taas.

Tinder lopultakin toimi!

Hei pitkästä aikaa,

Elämä on ollut aikamoista vuoristorataa. Vähän kiirettä pukkaa, mutta mä haluan silti kertoa teille tämän.

Mä olen ollut Tinderissä, tehnyt elämäni löydön ( lottomies), suhde loppui ja avannut muutamaankin otteeseen Tinderin sen jälkeen.

Kannatti. Nyt mun asunnossa on Miestavaroita. Alussa vasta ollaan, mutta kaikealla suurella on pieni alku vai miten se meni?

Mun aikaisemmin tekemä Tinderiin parhaita vinkkejä on yksi meidän luetuimpia postauksia.
Muutama päivitys Tinderin vinkkeihin vielä ja onhan itse Tinderkin päivittynyt ( duuni, Instagram-kuvat, viestien tykkäys jne..)
– muista laittaa tätä päivää olevat kuvat. Sut pitää tunnistaa kun treffaatte
– mieti, mitä kuvia laitat. Kuvien pitää kertoa susta ja saada toiselle se fiilis: tuosta mä haluan tietää lisää!
– ja sinne Tinderiin saa tekstiäkin. Kannattaa heittää sinne syötti, mihin toinen voi matchin jälkeen vastata
– ja älä luovuta ekan treffimiehen/naisen jälkeen, ei maailman parasta duuniakaan löydä heti, vaan vaatii vähän kärsivällisyyttä, peiliin katsomista, cv:n päivitystä ja useita eri haastatteluja…
– joskus kannattaa ikähaarukkaakin miettiä

ja se original- postaus

Ps.Lottomies laittoi mulle viimeksi tänään viestiä. Tietää kyllä mun tilanteen. ja sekös taitaa harmittaa.

Sinkkuelämää ja kaikenlaista säätöä

Eipä ainakaan käy elämä tylsäksi. Oltiin tyttöjen kanssa laivalla. Siinä katseltiin muutaman skumppalasillisen kera menoa. Huomasin yhden raamikkaan miehen ja huomasin, että mut on huomattu. Tytöt sanoivat, että näitkö ja näinhän mä. Mutta toi mies haluaa olla aloitteentekijä. No eipä kauaa kulunut, kun mies sopivan tilaisuuden tullen tuli juttelemaan. Juteltiin kaikenlaista ihan oikeasta elämästä ja mietin, että wau. Muuten kiva jutella, kun itsellä korkkarit jalassa ja mies on silti vähän pidempi. Vaihdettiin tyttöjen kanssa paikkaa ja eipä aikaakaan, kun mies seurasi perässä.

Tytöt lähtivät parketille ja me juteltiin. Huomasin, että mies sivelee selkääni ja miten hyvältä se tuntui. Mentiin rauhassa juttelemaan ja päädyttiin hyttiin. Mä mietin matkalla, että mä niin haluan pussailla tuon miehen kanssa. No sitähän tapahtui ja hyvältä tuntui. Sehän päätyi sitten vähän pidemmällekin. Jestas, mikä kroppa sillä miehellä oli. Ja miten ihana oli tuntea toisen kosketus ja lämpö. Hemmetin sinkkuelämä- alituisessa kosketuspuutteessa eläminen syö naista! Laivaromanssi siis mulla. Toisaalta helppoa: ei tarvitse miettiä koirien ulkoilutusta, taximatkaa etc vaikka laivareissut yleensä ei nappaa. Numeroita ei vaihdettu tai siis piti vielä nähdä, mutta ei nähty.  Saan kyllä miehen kiinni jos haluan. Kaikki mitä se puhui on ainakin totta kertoi google.  Olen sitä tässä muutaman päivän miettinyt, mutta eiköhän toi voi jäädä yhdenyön jutuksi. Toi mies olisi juuri sitä mitä kaipaan ja tarpeeksi haaste, mutta mutta…

Sitten Lottomies astui elämääni. Soitti, että mennäänkö syömään. Mehän mentiin. Nähdessä mä upposin sen silmiin ja vartaloon halatessa ja mietin että mitähän tästä tulee? Hyppäsin sen viereen autoon ja käytiin syömässä. Juteltiin ja naurettiin kuin vanhatkin tutut. Toi mut kotiin ja kumpikin vaan jäi istumaan autoon. Kyselin, että haluaako tulla sisälle? Mentiin ja koirien kanssa samantien ulos. Käveltiin ja melkein otin kädestä kiinni miestä. Tultiin sisälle ja vaan halattiin ja halattiin ja halattiin ja siveltiin toistemme kroppia takit päällä ja kengät jalassa. Kumpikaan ei vaan osannut päästää irti. Kysyi mitä haluan? Katsoin silmiin ja sanoin, että repiä sulta vaatteet päältä ja heittää sängylle. Niin kävi. Mies jäi yöksi ihan omasta aloitteesta. Nukahdin miehen kädet tiukasti mun ympärillä. Sanoin, ennen nukahtamista että tätä on ollut ikävä. Mies vastasi:  Samoin. Aamulla jäin vielä nukkumaan ja mies lähti töihin. Kävi vielä kaksi kertaa pussaamassa minua. Mitäköhän se mahtoi miettiä?

Niin, että aika hymy naamalla töissä. Saman viestin sain mieheltä. Hassua, miten toinen tekee vaikutuksen, miten molemmat sanovat miten kaikki on niin luonnollista ja sujuu niin hyvin. Silti, emme ole yhdessä tai tule olemaan. Silti tuossa miehessä on sitä jotain ja tulee aina olemaan.

No tässä muuta säätöä meneillään myös nettitreffien parissa. Tai oikeastaan olen sieltä jo pois. Kävin kaksilla mitäänsanomattomilla treffeillä- haukotus.  Mutta parin kanssa tai no kolmen on vaihdettu yhteystiedot. Yhden kanssa puhuttu puhelimessa ( iso wau tälle puhelulle), yhden kanssa viestitelty ja treffejä edessä. Toinen näistä on mies, joka oli mun perfect match täysin. Laitoin viestin, mies vastasi ja treffit tulossa vaikka etäisyyttä on paljon. Mielenkiintoista.

Sinkkuelämä on kivaa ja sujuu hyvin, edelleen tosi hyvä fiilis ihan kaikesta. Olen ollut ilman treffejä ja mitään säätöä monta kuukautta ennen tässä postauksessa olleita juttuja. Sen huomaa, että miehetkin kiinnostuu, kun huomaa että tuolla ei ole mitään sitoutumispakkoa. Mutta kun hetken sää läheisyyttä niin miettii, että tätä mä haluan arkeen ja tätä mä olen niin kaivannut. Ja miten niin monella muulla seksi, läheisyys ja yhdessä tekeminen on arkea? Sinkullä harvinaista herkkua. Jos ei laske koirien rapsuttamista.

Mistä lapsettomuus pk-seudulla johtuu?

Piti kommentoida eronneen miehen blogiin, mutta on niin pieni tekstikenttä, että en jaksanut kommentoida siihen tätä meidänkin blogissa monesti käsiteltyä asiaa ja osittain myös koko blogin syntyyn liittyviä asioita :).
Tässä parin tunnin lenkin jälkeen oli hyvä kirjoitella fiiliksiä.

Blogin kirjoittaja on siis bloginsa mukaan ”40 ikävuoden hieman ylittänyt mies eteläisestä suomesta.”
Lainaukset blogissa, koko juttu täällä

”Kiinnitin Tinderissä huomiota, kuinka paljon Helsingin alueella on 35-42 vuotiaita sinkkunaisia, joilla ei ole lapsia. Olin ystäväni luona mökillä läntisessä Suomessa ja siellä, kun samoilla kriteereillä surffaili niin huomattavasti useammalla Tinderissä olevalla naisella oli lapsia. Toki täällä etelässä on huomattavasti enemmän myös väkeä ja työpaikkoja. Taitaa myös olla niin, että täällä etelässä on enemmän sinkkunaisia kuin miehiä.”

En tiedä, miten olet tilaston koonnut, mutta mulle on tullut usein vasta treffeillä tietoon, että miehellä on lapsi/lapsia. Olen luullut että ei ole, kun ei ole mitenkään maininnut asiasta vaikka ollaan viestitelty. Kaikilla ei ole lapset Tinder- kuvissa tai esittelytekstissä. Pk-seudulla lapset ovat monille sinkuille turn-off, eikä niitä siksi mainita ( näin kertoi juuri mies, että lapset ovat syy sinkkuuteen, ei kelpaa naisille). Onkohan naisilla täällä sama juttu?  Lapsettomalle miessinkulle se yh-äiti ei usein ole ykkösvaihtoehto.

Mutta mistä tämä lapsettomuus kertoo? Ovatko sinkkunaiset valikoivampia täällä etelässä kuin nyt esimerkiksi tuolla läntisessä Suomessa? Vai johtuuko se siitä, että täällä etelässä on enemmän akateemisesti koulutettuja naisia kuin miehiä ja naiset haluavat kumppanikseen akateemisen miehen? Uskon, että opiskelulla ja uran luomisella on myös merkitystä.

Pk-seudulla on myös hurja määrä eronneita miehiä 🙂  Onko täällä helpompi erota, kun sinkkuja on paljon ja uusi kumppanikin löytyy helpommin? Tinderissä näitä nelikymppisiä eronneita 1-4 lapsen isiä tuntuu olevan vaikka kuinka.

Lapsettomat naiset: Joskus asiat eivät vain kohtaa. Itselleni sattui huonoksi tuuriksi ns paska faija. Ehkä se osasyynä siihen, että kenen tahansa kanssa ei ole lapsien hankkimista miettinyt tai edes halunnut miettiä? Eli lähtökohtana: jos lapsia harkitaan edes, niin niillä on oikeus kunnon vanhempiin eli  sellaisiin jotka haluavat lapsen ja myös välittävät lapsesta koko elämän ajan kaikintavoin ja että parisuhde toimii.

Moni on tullut pk-seudulle opiskelemaan ja töihin ja tänne jäänytkin, sekä miehistä että naisista.  Varmasti täällä paljon akateemisia onkin Suomen suurimpana kaupunkina.   Ehkä miehillä on liikaa valinnanvaraa ja eivät osaa pysähtyä?  Mun tuntemista (35-42v) lapsettomista sinkkunaisista aika harva on uranainen, ovat ihan tavallisia ja läheskään kaikki eivät akateemisia ja akateemisuus ei ole kaikille kumppaninkaan must- ominaisuus. En jotenkaan usko, että ongelma on vain näissä (meissä) naisissa. Moni akateeminen mies rakentaa uraa ja ei haluakaan perhettä kovin aikaisin, kuten exäni teki erottuamme, ikää taisi olla 46v kun tuli isäksi.

Se mikä on ollut havaittavissa aikaisemmin ja vielä varmaan selvemmin nyt – on, että ihmiset haluavat ”elää” elämäänsä isosti ennen kuin he sitoutuvat ja aloittavat kenties sen perheen perustamisen. Onko tämänkaltainen suuntaus hyvä? Ja ehkä on parempikin, että en ota kantaa. Sillä kuka pystyy sanomaan mikä tapa tai tyyli on oikea? Ei kukaan.

Elämä opettanut vanhempana paljon asioita ja sitten ei ehkä eroakaan niin helposti? Ainakin tuntuu, että vanhempana tahti on ripeä kun se oikealta tuntuva osuu kohdalle.
Minkä kaltainen suuntaus on hyvä: Lapseton 40v vai lapsellinen 40v eronnut? Ehkä meitä kaikkia tarvitaan tosiaan? Tyylejä on monia ja myös tyylittömyyksiä, mennään näillä ja koitetaan olla  loukkaamatta muita ja nautitaan elämästä menneitä murehtimatta

”Miksi joku jättäis mut?”

Lauseen takana on tissilausunnoistaan kuuluisa blondi, Maisa Torppa. Hän pohtii avoimesti nettilehdessä sydänsurujaan. Ihastuksen kohde kun otti ja lähti. Lähes jokaiselle lienee joskus käynyt näin.

Ihan fiksusti daami myöntää, että tilanne sattuu. Niin sattuu. Hän myös kertoo alkuun ajatelleensa ”Kuka antaa mulle pakit?”. Suurin osa naisista varmaan miettii, että ei ihme että se antoi mulle pakit. Ainahan toki löytyy joku vielä parempi nainen.

Aikuisten oikeasti olisi varmaan hyvä ajatella joskus, että miten voin saada pakit? Se kertoo myös itsearvostuksesta. Itsekin syyllistyn tuohon jälkimmäiseen ajatteluun. Ehkä media ja kaikki muu antaa kuvan ideaalinaisesta, jota harva meistä vastaa. Kun muutaman kerran vielä omassa elämässä ollut mies häipyy ulkoisesti tosi hyvännäköisen ja/tai paljon itseä nuoremman naisen matkaan, niin se syö itsetuntoa. Jos epäonnistuu useamman kerran, on vaikeaa ajatella, että syy olisi miehissä. Silloin vaan on pakko katsoa peiliin. Ja silti syy voi olla niissä miehissäkin. Sitä valitsee vääränlaisia miehiä.

Mä kysyin mihin tuo jokin aika sitten elämääni palannut Tomi hävisi? Sain vastauksenkin. Ulkomaan keikalle. Ja toki kiinnostaisi tapailla vielä. Vai niin. Taidan tällä kertaa arvostaa itseäni edes sen verran, että hyllytän miehen, jolta häviää kyky lähettää viesti ulkomailta.

 

Kevään treffejä

Kävinpä tuossa jokin aika sitten treffeillä. Nämäkin olivat ns. lukijatreffit. Mielenkiintoista tavata ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet omasta elämästä. Jotenkin samalla omituista.

Käytiin tosiaan jokin aika sitten kävelyllä ja sen jälkeen viinillä. Mukava mies, ei siinä mitään. Mutta kipinää ei tällä kertaakaan syntynyt. Kummankaan puolelta. Näitä juttuja ei harmi kyllä voi tilata, vaan pitää tyytyä siihen mitä annetaan. Kipinää joko on tai sitten ei ole.

Treffien aluksi luulin kohdanneeni oharit. Sovitulla paikalla kun ei näkynyt kuin yksi mies yksin. Ja kello oli jo viisi yli. Hän seisoi selin treffipaikkaan, pipo syvällä päässä ja selaili kännyänsä. Kävelin pari kertaa ohi, mies ei reagoinut mitenkään. Eihän se tuo voi olla, ajattelin. Kyllä treffejä odottava mies katselisi ympärilleen… Päätin kuitenkin lopuksi käydä varmistamassa asian ja tuo mieshän se sitten olikin.

Ehkäpä minun kiintiöni kemiallisiin reaktioihin on täynnä? Tätä pohdin pitkään treffien jälkeen. Minä en vaan ehkä syty enää millekään, voihan se olla niinkin. Uskon itse, ettei sellaisia tosi kovia kolahduksia elämään mahdu kuin muutama. Ehkä ne on jo takana päin? Tämä viikko onneksi on vihjannut toisin. Katsotaan josko tämä juttu kantaisi pidemmälle tällä kertaa.

Pari huolestuttavaa kipinää heitti eteen viime yö. Kävelin kotiin baarista ja päätin kerrankin kävellä eri kautta kuin muuten. Vaihtelu virkistää, sanotaan. Vaihtelunhaluni ansiosta törmäsin Toniin keskellä katua. Lyhyt kohtaaminen ja pari vaihdettua sanaa. ”Mä soittelen sulle lähiaikoina” ja hämmennyin täysin. Perhana, mä niin haluaisin pystyä olemaan rationaalisesti ajatteleva miesten suhteen…