Aika pitkä tovi vierähti, että sain kutsun Heilan haastatteluun. Olin jo osittain ehtinyt ajatella tämän olevan menneen talven lumia. Ilmoittauduin siis jo kesällä, silloin kun postasin tänne Heilasta. Mutta viime viikolla siis Pandoran lipas aukesi ja poikkesin haastattelussa.
Hieman toki skeptisyys nosti päätään, kun jo haastattelukutsussa luki:
Tapaamisen myötä saat 6 kk jäsenyyden Heilaan. Jäsenyyden aikana saatamme lähettää sinulle treffiehdotuksia, jos palveluun ilmoittautuu sinulle sopivalta vaikuttavia kumppaniehdokkaita.”
Suora tulkintani oli: ei ole luvassa miestä, vaan jonotuspaikka. Mahdollisuus. 49 euron hintaan. Ilman tyytyväisyystakuuta, kuten eräs ystäväni asian ilmaisi kuullessaan tästä.
Itse haastattelu oli Espoossa ja otin töistä ylityövapaata iltapäiväksi. HIukan jännitti, mutta tein päätöksen yrittää olla rento ja rehellinen. Miten muuten voisin aidosti kertoa sen mitä toivon löytäväni. VIime viikolla näin somessa kuvan jostain seminaarista nimittäin ja sen pohjalta päätin tämän. Mitä ihmiset sanovat ja mitä oikeasti haluavat?
Keskustelimme avoimesti ja rennosti psykologin kanssa vajaan tunnin. Käytiin läpi aiempia suhteita, toiveita tulevasta suhteesta ja kumppanista. Vaikka asiaa on todellakin pohdittu itse ja ystävien kanssa, niin välillä tuntui ettei vastausta löydy helpolla. Hämmentävää.
Itse olen haastattelun suhteen tyytyväisin mielin puolen vuoden jonossa. Oli hyvä olla suora ja rehellinen. Jos se ei tuota tulosta, niin minkäs teet. Ehkä lohduttavinta oli huomata, että joku muukin allekirjoittaa todella huonon tuurini miesten suhteen. Ja kyllä se on tehnyt minusta hieman skeptisen eikä se ole ihme. Ja siis edes ehtinyt kertoa tästä lähes katastrofaalisesta deittailuyritysten kehästä viimeisen parin vuoden aikana. Viimeisimmät mahalaskut ovat jääneet täälläkin postamaatta. Ehkäpä joku päivä, kun ei ole muutakaan tekemistä…
Ja Heilassa on yhä reipas naisten enemmistö. MIEHET, AKTIVOITUKAA NYT IHMEESSÄ!
Loppukiri 