Avainsana-arkisto: huonot treffit

Matalalennosta mahalaskuihin ja senttimetrimies

Heilan päivityksen yhteydessä, joku tuli maininneeksi, että kokemukset jakoon. No, tässä niitä nyt sitten on. Vuoden 2017 kootut.

Vartissa vaihtoon

Keväinen viikonloppu. Lähdimme ystävieni kanssa baariin perjantai-iltana. En pahemmin enää jaksa käydä, mutta välillä pitää aktivoitua. Eli lurexit ylle ja menoksi. Meitä oli iso joukko daameja ja tosi hauska fiilis.

Kerrankin törmäsin söpöön mieheen. Jännällä tavalla vielä. Hänen ystävänsä tuli juttelemaan kanssani, kertoen miehen kiinnostuksesta. No, miksen voisi jutella hetken hänen kanssaan. Wingman voi joskus siis toimia. Tämä tarina johti nopeasti pussailun kautta minun luokseni, mies oli Ruotsista ja hänellä oli jaettu hotellihuone kaverin kanssa.

Aamulla hän kovasti kyseli mitä aion tehdä illalla. Olin sopinut jo ruokailusta kaverien kanssa, joten sovimme treffeistä sen jälkeen. Jes, ajattelin. Ei Ruotsiin nyt niin pitkä matka ole, jos tästä vaikka jotain romanssia syntyisi. Eipä ole Tukholmassa käyty. Kun nimittäin saavuin noille treffeille (okei hiukan, muttei paljon, myöhässä) niin mies pussaili toista naista kyseisessä baarissa. Et se siitä ja sen pituudesta, poistuin kotiin. Enpä ole moisen tylyä käytöstä kokenutkaan aiemmin. Karrikoidusti sanoen, vartissa vaihtoon!

Uups, I did it… And never again

Ystäväni Marjan kanssa Mummotunneliin. Hänen kanssaan ei vauhtia puutu, oli muuten sairaan hauska ilta. Marja bongasi samoin tein itselleen sopivan miehen. Näpsäkkänä ystävänä hän onnistui limittämään miehen työkaverin minun seuraani. Tällä kertaa siis minulla oli wingwoman. Päädyimme sitten yhteisymmärryksessä minun luokseni yöksi. Aamulla sitten nieleskelin kyllä todella pitkään tyhjää, kun mies sivumennen totesi olevansa 23 vuotta. Uusi päätös, ei enää yhtään 90-luvulla syntynyttä ja ainakin vähemmän skumppaa. ”Mullahan voisi helposti olla tuon ikäinen poika” -fiilis, se riittää muuten kerran koettuna.

Asuntokauppias

Olin ottanut hiukan enemmän vauhtia elämääni ja Pori Jazzeilla tapasin erään kiinteistövälittäjän. Baarissa hänetkin. Kun olin tunnin verran pussaillut hänen kanssaan kadulla baarin sulkeutumisen jälkeen, selvisi todella tuore avoero. Pieni lapsi, pitkä välimatka (asuu Lappeenrannassa) ja sitten tämä ikäkysymys. Mies oli viettänyt kolmekymppisiään helmikuussa. Muutaman viikon viestittely, pari kertaa tavattiin ja sitten homma hyytyi miehen puolelta. Turhan haastava yhtälö oli tämäkin. Tällä kertaa kuitenkin todella kiva ja kunnollinen mies, propsit siitä.

Senttimetrimies

Kaverini, tuo edellä mainittu Marja, sai vannotettua minulle, että Tinderiä kannattaa vielä kerran kokeilla. One shot, ajattelin.

Aloin kirjoitella parin miehen kanssa ja toinen heistä jäi viestittelemään pidemmäksi aikaa. Tämä siis alkoi jo keväällä ja kesti monta kuukautta. Tapaaminen ei onnistunut, aikataulut eivät menneet yhteen. Vihdoin syksyllä saimme sovittua treffit.

Keskustelu kulki suurin piirtein näin:

Mies: valitse vaan jokin kiva paikka

Emma: Mennäänkö Kaivariin kävelylle?

Mies: Valitse joku paikka, jossa meistä kumpikaan ei ole käynyt?

E: Tuota, kun en tiedä missä olet käynyt.

Mies: Koeta nyt keksiä jotain.

Ehdottelen kaikenlaista, aina on jotain miksi paikka ei käy.

Mies: Tuu sitten mun luokse

E: Sä oot kyllä ennen käynyt siellä…

Mies: Okei, mä sit haluun, että molemmilla on yhtä pitkä matka sinne paikkaan jonka valitset. Siis kotoa mitattuna.

E: Voitko sitten ehdottaa jotain itse?

Mies: Mun mielestä tässä pitää olla tasa-arvo. Oota hetki.

E: *jaiks* miettii pitäisikö edes lähteä…

Mies: Lähetän sulle kuvan kartasta ja osoitteen.

E: Hetken hiljaisuus ja ajatelma: *Tsiisus, kaveri on mitannu kartasta viivottimella yhtä monta senttiä. Missä helvetissä tämä oikein on?*

E: No ok, nähdään siellä.

Nähtiin joo, paikassa joka oli metsän reunassa oleva umpikuja. Pelko oli vahvin tunne ennen miehen saapumista. Ei muita ihmisiä, ei kahvilaa, ei kauppaa, ei mitään auki olevaa. Pikainen kävely, mies oli stalkannut aivan kaiken minusta netistä verotietoja myöten. Hän kertoi sen itse. Emme olleet sen jälkeen yhteydessä. Kerroin tarinan eräälle tutulle miehelle. Ainoa kommentti: et kai sä nyt oikeesti tuollaisten viestien jälkeen mennyt sinne treffeille? No, ens kerralla en mee.

 

 

 

 

Muistilista deittailusta

On kiva tavata uusia ihmisiä. Ja käydä treffeillä. Ihanaa odotusta ja perhosia vatsassa. Eihän sitä koskaan tiedä, jos tämänkertainen deitti onkin juuri Se Oikea. Monenlaista sattuu ja tapahtuu. Joillekin enemmän kuin toisille. Nämä ovat koottu omasta elämästä, ystäviltä ja kylännaisilta.

1. Muista käytöstavat. Koskaan ei tiedä, törmäänkö deittiin uudelleen. Jos sinulla on ”mahtava” tuuri, niin saatat törmätä nettideittiisi työpaikkahaastattelussa. Kuten minulle aikanaan kävi.

2. Nettideittailussa monesti tulee tavattua useampia yhtä aikaa. Sanot yhdelle, että olet flunssassa vaikka menetkin toisille treffeille. Muista, että tv-kanavat kuvaavat suoria lähetyksiä milloin missäkin.

3. Oletko harvoin yhteydessä sukulaisiisi? Se fiilis, kun vihdoin tajuat flirttailevasi netissä serkkusi kanssa…Voikukka

4. Kun sinulta kysytään ex-kumppanien määrää, mieti luku valmiiksi. Yksi kuulostaa harvoin todelliselta. Jos laskemiseen kuluu treffeillä pitkä aika, todennäköisesti vastapuoli kuvittelee luvun, johon mahtuvat kaikki paikalliset jalkapallojoukkueiden edustajat sekä puolet pelastuslaitoksesta.

5. Deittisi saapuu mukanaan viikon vaihtovaatteet, eväitä yms. ensimmäisille treffeille. Ja aloittaa keskustelun lauseella: ”Nyt kun me seurustellaan, niin ajattelin jäädä viikoksi sun luokse. Otin mukaan kaiken tarvittavan.” Hämmentyminen on tässä kohtaa täysin luvallista.

6. Treffipaikkaa kannattaa miettiä. Jos aiot pelata golfia treffeillä, saattaa samaan lähtöön osua vielä kiinnostavampi mies.

P.S. Jos sinä tiedät ”varmoja” vinkkejä, joilla pääsee ensimmäisille, toisille tai mille tahansa (onnistuneille) treffeille niin kerro se meille. Ole hyvä, kommenttikenttä on vapaa!

Mitä treffeillä tehdään?

Täällä ihan hauskoja totuuksia kuten:

Mitä treffeillä tehdään?
”Treffeillä kuuluu pitää hauskaa, ja tutustua toiseen. Myös pojilla voi olla jotain mielenkiintoista sanottavaa, jos vaan kuuntelee tarpeeksi pitkään.” Lynnette, 8
Lynnetteä komppaan ihan täysillä. Joskus tosin ollut olo, että nukahtaa tylsyyteen sitä ennen.

”Treffeillä valehdellaan toiselle niin paljon, että se kiinnostuu tarpeeksi lähteäkseen uusillekin treffeille.”Martin, 10
yep, toiset treffithän olivat se ”juttu”, ekoilla kun voi jännittää ja höpöttää sen takia ihan mitä vaan.

Mitä tekisit jos joutuisit huonoille treffille?
Näitä on monesti miettinyt, miten pääsee fiksusti, toista loukkaamatta pois treffeiltä? Ja entä jos selvityy treffeistä, niin mitäselittää, kun tule kutsu toisille?

”Juoksisin kotiin ja teeskentelisin kuollutta.7648249140_569638c0d1_z Seuraavana päivänä soittaisin sanomalehteen ja vaatisin heitä lisäämään kuolinilmoitukseni kuolleet-palstalle.”Graig, 9
Ihan huippu 🙂

Seuraavia treffejä odotellessa..