Ihmeitä voikin siis tapahtua. Ainakin pieniä sellaisia. Mä nimittäin oikeasti ”pääsin” treffeille asti Tinderin kautta viime tiistaina. Tapasin pari vuotta nuoremman, fiksun ja kivannäköisen miehen.
Kävimme kävelyllä ja juteltiin pari tuntia kaikesta maan ja taivaan välillä. Meillä on paljon samoja harrastuksia. Ja muutama muukin yhteinen juttu. Mutta se kuuluisa kemia jäi puuttumaan. Siis miehen mielestä. Olisin hyvin voinut tavata hänet toiste. Vaikka ajattelinkin samansuuntaisesti kuin hän. Mies kuitenkin oli sitä mieltä, että turha haaskata aikaa. Hänen mielestään kun kemia selviää heti, sitä joko on riittävästi tai sitten ei. Paluu siis lähtöruutuun, jälleen kerran.
Nyt olen saavuttanut lakipisteen kalenterin täyttämisessä. Hyvä kun sain ängetty sinne yhdet treffit. Onneksi juhannusviikolla helpottaa. Toisaalta olen tyytyväinen, minun ei tarvitse olla yksin kotona ja miettiä, että voi kun olisi joku jonka kainaloon käpertyä. Mutta olisipa ihanaa tulla kiireisen päivän tai reissun jälkeen kotiin ja tehdä juuri noin. Ehkä vielä joskus???
Loppukiri 