Avainsana-arkisto: kun kemia ei riitä

Tokat treffit

Jes! Pääsin siis toisillekin treffeille tänä vuonna. Siis saman miehen kanssa kahdet treffit. Sovimme menevämme syömään eräänä arki-iltana pari viikkoa sitten. Myönnän hieman olleeni skeptinen, sillä kun mies soitti minulle ehdottaakseen tapaamista, hänellä oli tosi kiire lopettaa puhelu. Katsoakseen televisiosta Ensitreffit Alttarilla.

Näimme kaupungilla. Mies halasi minua, hyvin etäisesti. Ajattelin, että ehkä häntä jännittää tai jotain. Menimme pizzalle ja juttelimme samalla kaikenlaista. Jutustelu oli yhtä helppoa kuin edelliselläkin kerralla.

Noin tunnin päästä tapaamisesta mies totesi, että olisikohan aika lähteä kotiin ja yöpuulle. Katsoin kelloa ja mietin. Ehkä hän menee todella aikaisin nukkumaan. Tai sitten ei. Hän on vaan kyllästynyt.*

time-92897_640

Kun erosimme kadun kulmassa, mies totesi ”soitellaan”. Olin ihan varma, ettei hänestä enää kuulu mitään. Eikä ole kuulunut. Puhtaasti naisen vaistolla, mutta eipä tarvinnut tälläkään kertaa pettyä. Laitoin Raisallekin viestiä heti treffien jälkeen, ”Enpä usko että enää nähdään. En takuulla ole ainoa deitti tuon miehen elämässä”.

P.S *Okei myönnetään, miehen käytös ja eleet viittasi mielestäni siihen, että on olemassa joku toinen nainen. Sellainen kiinnostavampi nainen. Ja aikuisten oikeasti ajattelin, että hänellä oli jopa tuplabuukkaus kyseiselle illalle.