Kehityskohteeni: miesten ymmärtäminen

Niin. Ihmettelen taas. Olen todennut, että taidan olla sellainen loppuelämäni loppukirillä -nainen. Into on lopahtanut aikaa sitten enkä enää jaksaisi pettyä kertaakaan. Ja sitten taas jostain pyörrän ajatukseni ja huomaan miettiväni, josko kuitenkin…

Raisa jokin aika sitten heittikin minulle, että ”Tää on kyllä molempien kehityskohde: miesten tulkitseminen ja ymmärtäminen OIKEIN”. Haikailemme jälleen tämän aiheen peruskurssille. Ei hemmetti. Ja mistäkö tämä nyt sitten taas pulpahti pinnalle? Siitä, että onnistuin tulkitsemaan erästä miestä ilmeisen päin brinkkalaa. Tai en edes oikein tiedä mitä tässä tapahtui, jos joku teistä osaa selittää, niin ilolla luen kommenttikentistä vinkkejä. Tämä tarina linkittyy aiempaan juttuun, siihen osuuteen, jonka lopussa oli toive yhteisestä tulevaisuudesta. Nyt kun olen tätä pitkähkön tovin miettinyt, niin ajattelin avautua.

Heitin jossain vaiheessa ilmoille, että voisin tarjota joskus hänelle skumpat kiitoksena avusta. Vastaus oli jotain tyyliin ”Ehkä joskus, katellaan. Mun tyttöystävälle tää ei ehkä oikein sovi”. Hautasin koko ajatuksen. Mutta toki ihmettelin, kun tiesin muuta kautta ettei tyttöystävää silloin ollut.

Moni asia viittasi siihen, että häntä saattaisi kiinnostaa. Sitten mies ehdottikin minulle, että käydään syömässä. Olin hämmentynyt, mutta ajattelin, että JEEE! On sen verran hyvä mies nimittäin. Homma venyi erinäisistä syistä (viitaten yhä edelliseen postaukseen), mutta hän muistutteli minua tasaisin väliajoin, etten vaan unohtaisi tätä sovittua tapaamista ja teki selväksi, että hän todella haluaa nähdä minut. Lopulta löytyi sopiva aika tai oikeastaan hän vain ilmoitti ajan minulle. Itsevarmuus on kieltämättä aika seksikästä…

Hän halusi kuulemma yllättää minut ja laittoi vain viestin, että pöytä varattu, nähdään siellä ja siellä ja jatketaan siitä ravintolaan. Naureskelin Raisalle, että ehkei nyt Mäkkäriin mennä, kun on pöytävaraus ja kaikkea. Ravintolan ovella hän totesi: ”Valitsin tämän”. Seisottiin erään hyvin tunnelmallisen ravintolan ovella lähellä Kauppatoria. Olin tosi otettu.

Ruoka oli aivan mielettömän hyvää. Viinivalikoimaakaan ei voi moittia. Huokaus. Kokonaisuus menee minun silmissäni sarjaan ”Näin todellakin teet vaikutuksen naiseen”. Söimme pitkän kaavan mukaan ja tunnit vierähtivät kuin huomaamatta. Harvoin kukaan on ollut niin kiinnostunut minusta ja elämästäni, wau.

Lähdimme ulos jälkiruokien jälkeen ja jäimme hetkeksi juttelemaan. Halasimme hyvin pitkään ja hän silitteli niskaani. Hän katsoi minua ja totesi, että olisi kiva nähdä uudelleen, silloin kun on sopivan tuulinen ilta. Vastasin joo.

Jäin pohtimaan mihin tuulinen ilta oikein viittasi. Kunnes vihdoin muistin, mistä että olimme paljon keskustelleet leijojen lennätyksestä, jota kumpikin haluaisi kokeilla. Uskaltauduin lopulta viestillä kysymään olinko ehkä aavistanut oikein.

Vastaus tuli ja siinä luki: ”Jännästi mietitty. Ajattelin, että voitais ehkä joskus käydä kahvilla” ja sen perään jotain diibadaabaa pätkät. Vastasin peruskohteliaasti. Vaikka mieli olisi tehnyt kirjoittaa: Jännästi mietitty. Kahvi jäähtyy tosi nopeesti tuulella.

 

 

 

Mitä mies haluaa?

Hyvä kysymys. Erittäin hyvä. Meillä ei Raisan kanssa ole vastausta tähän. Emme me vaan tiedä. Ei hajuakaan. Mitä lie kukakin heistä haluavan? Ehkä kaiken, ehkä jotain tai ehkä ei mitään? Mieslukijat hei, auttakaa naisia mäessä. Ja jos joku osaa kertoa, miten miehen käytöksestä voi päätellä hänen haluamisensa, niin olemme sinulle ikuisesti kiitollisia.

Tai ehkä mies haluaisi elämän olevan kuin korttipeliä? Kun kädessä on kuningas ja jokeri; on vapaus valita juuri sitä mitä milloinkin haluaa tai tarvitsee…

Osa 2. – miten tulkita miehen käytöstä

Kirjoittelin siis aiemmin ystäväni pohdiskeluista siitä, miten miestä pitäisi tulkita. Miten tässä sitten kävikään. Nuorempi, kiireinen mies on siis kyseessä.

Joku lukijoista antoikin hyvän vinkin, Petran tulisi laittaa mies selkä seinää vasten. Ja saada vastaus ”joo tai ei”. Haasteet hieman jatkuivat lähestyvän joulun merkeissä. Petra oli ostamassa pientä lahjaa miehelle ja vihjaisi tapaamisesta, jotta antaisi lahjan. Naisnäkökulmasta keskustelu (tekstiviestein) oli hämmentävä:

– ”Ois kiva nähdä ennen joulua, mulla on pieni lahjakin sulle”
– ”Nyt mutkin on sitten pakotettu ostamaan sulle jotain”
– ”Ei ole pakko ostaa mitään, jos et halua”
– ”On se, jos sä kerran ostit jotain niin se on pakottamista”

Ei kai lahja voi olla pakko? Eikö se ole halua muistaa läheistä ihmistä? Viestittely päättyi siihen, ettei lahjoja vaihdeta. Pari päivää myöhemmin mies otti yhteyttä ja oli sitä mieltä, että Petra on liian herkkä. Hänen mielestään kaiken olisi tullut jatkua kuten ennenkin eikä tällaisista asioista tarvitse tunteilla.

P.S. Vinkkinä kaikille teille miehille, parempi vastaus olisi ollut vaikka valkoinen valhe: ”Voi ei, mulla on vielä kaikki lahjat ostamatta. Haittaako, jos saat omasi vasta aatonaattona?” Suklaarasia tai mitä tahansa on parempi kuin tuo vastaus.