My piece of Sex and the City

Joku täällä toivoi jo päivityksiä, joten tuleman pitää. Helluntai hiihteli ohitse, juuri sille päivälle ei heilaa osunut. Odottelemme siis jonoa juhannuksena 😉

Heila Matchmaking -palvelu

Heila Matchmaking on kärsivällisen valinta, sillä taas muutama viikko sitten tuli viestiä. Jo meilin otsikosta saattoi päätellä treffien olevan vielä jossain aidan vihreämmällä puolella.

”Haluamme painottaa, että kumppaniehdokkaan puute ei johdu siitä, että sinussa olisi jotain vikaa! Parien muodostaminen vaatii, että moni asia loksahtaa kohdalleen puolin ja toisin: molempien ominaisuuksien ja toiveiden pitäisi olla jokseenkin sopivassa tasapainossa. Siksi voi kestää hetken, ennen kuin sopiva ehdokas löytyy.”

Enpä taida tuon varaan järin paljon laskeskella. Eikä niin haittaa, sillä pitkän tauon jälkeen kerrankin törmäsin mieheen, joka kiinnostaisi oikeasti. Mikään ei koskaan kuitenkaan ole niin yksinkertaista, mutta tämä lienee ihan jakamisen arvoinen tarina…

No, kun ei mulla oo muutakaan…

Minulla oli joskus pääsiäisen jälkeen aika hällä väliä meininki yksissä bileissä ja heräsinpä sitten erään vanhan tutun vierestä aamulla. Fiksu ja mukava, joten ajattelin ettei tässä nyt mitään ainakaan menetä. Mies asuu kaukana ja mitään kiihkeää romanssia ei syntynyt. Enemmän sellainen ”ohhoh, kaikkea sitä sattuu” -fiilis, ainakin minulla.

Muutaman viikon päästä mies kyseli kuulumisia ja kertoi tulevansa heti vapun jälkeen työn merkeissä Helsinkiin. Lupasin tavata hänet kyseisen reissun viimeisenä iltana. Katsoin kalenteria ja huomasin, että olen menossa erääseen networking -tapahtumaan juuri samana iltana. No, ehdotin että nähdään hieman myöhemmin illalla ja minä lähden ajoissa pois.

Kun tipahdin sarjaan Sex and the City

Onneksi networkingissä tupa oli täynnä puolituttuja. Ja heidän tuttujaan. Siellä jutustelun keskellä havahduin viettäväni iltaa mukavassa porukassa. Ja vähitellen kahdestaan erään epätodellisen hyvältä vaikuttavan miehen kanssa. Siinäpä sitten katselin kelloa ja kirosin sovittuja treffejä. Kyllä kirveli poistua sieltä (puoli tuntia myöhässä), vaikkakin tuon ihanan miehen yhteystiedot lompakossa. Pääni sisällä kelailen noita kolmea tuntia, kosketuksia ja katseita yhä. Joka päivä. Monta kertaa. Ja niin, ne muut lähti tosiaan jatkoillekin…

Sinkkuelämää -sarjassa tavataan komea lakimies bileissä ja hän ottaa hoitaakseen perintöriitasi. Ei oikeassa elämässä. Vai tavataanko sittenkin ja kirotaan oman elämän ennustamiskyky alimpaan helvettiin siinä 38 000 kertaa? Todennäköisyys tällaiselle on nimittäin tähtitieteellisen pieni. Mutta näköjään mahdollinen. Ainakin, jos sovit tuollaiset ihankiva -treffit samalle illalle.

Etämies aina välillä viestittelee ja haluaisi tavata ensi viikolla. Mietin onko mitään järkeä? Minä kun vaan todella ”realistisesti” haluaisin, että tuo perintöriitä olisi ohi. Lakimies minun ja lopputeksteinä: ”And they lived happily ever after”.

Huh, mä ehdotin treffejä miehelle

Annan nyt itselleni kaikki pojot, bonukset ja kunniamerkit! Laitoin eilen viestiä tuolle miehelle, kuten lupasinkin. Vastausta en ole saanut, ainakaan vielä. Ylitin kuitenkin yhden kynnyksen, askel jota aiemmin en ole uskaltanut ottaa. Minä pyysin miestä ulos! Mitä seuraavaksi:

1. Jos mies näyttää vihreää valoa, sekoan todennäköisesti onnesta.
2. Jos mies näyttää keltaista valoa (eli empii), niin muutun varmaan hötkyilijäksi ja mietin vain koko ajan oliko viestissä jotain vikaa? Tai onko mies vaan niin kohtelias, ettei kehtaa suoraan antaa pakkeja?
3. Jos mies näyttää punaista valoa. Nielen tappioni, mutta todellakaan en aio lausua seuraavia asioita ääneen.

”No, kaikesta oppii ja tämä varmaan kehittää minua ihmisenä”
”Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa”

Minä aion silloin todeta, että kyllä v****ttaa kuin pientä oravaa. Eikö koskaan voisi homma onnistua? Ja ennenkaikkea, miksi piti ryssiä, kun oli tilaisuus???

Joka tapauksessa odottelun aika lienee kuin vuoristoradan kyytiä. Toivottavasti päättyy nopeasti ja olipa mahtavaa -fiilikseen.

Olen aiemminkin miettinyt sitä miksi pakkien pelko on niin valtava? Se perustuu tämän hetken olotilaan. Tosin mulla se on ehkä nyt just potenssiin 6. Entä jos nolaan itseni täysin? Entä jos sitä ja entä jos tätä?

Päädyin onneksi ajattelemaan ”entä jos sittenkin?” ja painoin send -nappia.

Ollako rohkea?

Kävin viime viikolla syömässä Tiinan, Minnan ja Petran kanssa. Sofiakin oli hetken mukana, hänellä oli kiire. Uuden poikaystävän luokse. Vitsit mikä onni ja kateus valtasi meidät muut. Kerrankin jollain näyttää homma toimivan. Toisin kuin meillä muilla.

Minna tuli viikko sitten jätetyksi kuukausien tapailun jälkeen. Mies totesikin yhtäkkiä, ettei sittenkään halua mitään ”oikeaa suhdetta”. Petra on kuulemma mieslakossa, mutta veikkaan hänen hiplailevan salaa Tinderiä yksin kotona ja toivovan parasta. Ja minä, eipä tämä nyt näytä tilanne muuttuvan mihinkään.

Petra ja Minna keksivät jostain muistin uumenista Kallen ja alkoivat ystävälliseen sävyyn painostaa minua. ”Sun pitää nyt oikeasti vaan selvittää tilannetta ja pyytää sitä miestä ulos.” Ai kauhea… Jäin miettimään asiaa. Viikon mietiskeltyäni, tein oman, ehdollisen päätöksen. Jos suunnitellut treffit Tomin kanssa sunnuntaina (apua, huomenna) eivät toteudu, niin lupaan itselleni laittaa viestiä Kallelle. Kerroin jo päätöksestä Raisalle, jotta saisin jostain koottua rohkeuteni viimeisetkin rippeet ja todella tehtyä noin. Naisen vaistolla todeten, taitaa tulla viestin lähetys eteen. Uskallankohan ihan oikeasti?

http://media-cache-ec0.pinimg.com/originals/fd/6b/05/fd6b05cb0e480fb967528057b264962d.jpg

Kevät on ollut suorastaan sanoen surkea. Isoja haasteita työelämässä, kolme asiointia vahinkovakuutusyhtiön kanssa ja niin edelleen. Jos tulee pakit, niin menee samalla ryömimisfiiliksellä kuin nämä muutkin. Ja miten sitten kohtaan hänet työkuvioissa, jos näin käy? Mietin sitä sitten ja yritän olla pakenematta paikalta…

Ja nyt sitten voidaan jännittää kimpassa miten mun käy!!

 

Kissa ja hiiri -leikkiä

Päästään taas mun vakiolempiaiheeseen eli siihen miten miehiä pitäisi tulkita. Tai voiko niitä tulkita? Ja sama mies, mitäpä tätä nyt selvittämään kun on hyvään vauhtiin päästy…

Tapasin Kallen torstai-iltana yhteisessä tapaamisessa. Tervehdyksenä iloinen hymy ja lämmin halaus. Juttelimme kaikenlaista ja mietin taas samoja kuin aina ennenkin. Yleistä kohteliaisuutta vai ehkä kuitenkin jotain muuta? Päätin hieman testatakin asiaa. Hän vastasi puheluun ja sanoi tulevansa kohta takaisin. Silloin meitä kehotettiin siirtymään toiseen tilaan. Odotin kunnes mies palasi ja jäi juttelemaan jonkun tuttunsa kanssa. Lähdin parin kollegan kanssa siinä vaiheessa jatkamaan matkaa. Minua kiinnosti tuleeko Kalle perässä vai ei. Noin 3 minuutin kuluttua hän ilmestyi viereeni. Yksin.

Vietimme lähes koko illan yhdessä. Yhteinen ruokailu ja vierekkäiset paikat (kun kerran sai valita). Ensimmäisen kerran havaitsin miehen jännittävän asioita ja olevan hiukan ujo. Hän jopa totesi jossain vaiheessa minulle: ”mee sä ensin, kun oot meistä se rohkeempi”. Ei muuten mene kovin hyvin rohkeuskäyrällä meillä, jos rohkeempi meistä miettii päivätolkulla, että uskaltaisiko laittaa Facebook-kaveripyyntöä… Eikä muuten uskalla.

Tuota iltaa edeltävänä yönä näin hänestä unta. Suuni toimii välillä nopeammin kuin aivoni ja kerroin hänelle nähneeni hänestä unta. ”Ai musta? Et kai mitään painajaisia?”. Totesin, että en nähnyt painajaisia vaan hyviä unia. Mutta en kyllä siitä unestakaan sen enempää avautunut vaikka se hyvä uni olikin. Ilmeestä päätellen mies saattaa kyllä sitä vielä miettiä.

Illan aikana ehdin monta kertaa miettiä ties mitä, kuten:
– Jos tuo mies olisi ollut vaikka Tinderissä, mitä todennäköisimmin olisin painanut raksia.
– Fanaattinen penkkiurheilija, työnarkomaani ja käyttää nuuskaa.  Olisin takuulla painanut raksia.
– Ihana ja fiksu mies, miten tuon sais ymmärtämään? Hitto, että harmittais jos olisin painanut raksia.
– Onkohan sillä tyttöystävää vai ei? Kännykässä ei ainakaan näkynyt Tinderiä.
– Pitäisi olla tilaisuus juottaa tuo pieneen humalaan, niin tää ois niin paljon helpompaa…

 

Näin pyydän miestä ulos

Annan itselleni ainakin ämpärillisen irtopisteitä, että oikeasti sain aikaan kutsua Kallen lounaalle. Lopputuloksesta ei ole tietoa, mutta jo se, että sain näin paljon irti itsestäni on melkeinpä shampanjan paikka. Taidankin viikonloppuna nauttia lasillisen.

Hioin kunnon strategian aikaan ja oletan, että jos homma menee mönkään, se ei silti tuhoa yhteistyötä. Oletus ei tietysti ole tiedon väärti. Mutta tehty mikä tehty eikä sitä tekemättömäksi saa. Enkä haluaisikaan. Sopiva kytky yhteisiin kuvioihin löytyi, mutta ei liikaa. Uteliaille tiedoksi: lähetin hänelle meiliä, jossa ehdotin, että voisin viedä hänet lounaalle. Tarkemmin en yksityiskohtiin mene.

Nyt odotellaan sitten vastausta. Tuleeko sitä vai ei? Ja jos tulee niin minkälainen. Stay tuned – lupaan kertoa.

 

Miten voisi pyytää miestä ulos?

Jäin miettimään tätä ikuisuusongelmaa, kun yksi mieslukijoista kommentoi, että ei pistäisi pahakseen vaikka nainen tiedustelisi siviilisäätyä. Tämä on kyllä ylipäätään vaikeaa, ainakin minulle. Siis tämä miesten pyytäminen treffeille. Kasvoin aikuiseksi aikana, jolloin se ei vaan kuulunut kuvioon. Mies pyysi naista ulos ja sillä selvä. Ravintoloissa oli naisten hakuvuorotkin merkitty erikseen.

Löysin netin syövereistä ohjeita miehen pyytämiseksi ulos ja tässä on muutamia ihan hyviäkin mukana. En varmaankaan ostaisi tuntemattomalle miehelle drinkkiä… Mutta ehkä kaveriporukan mukana voisi toimia?

Nyt olisikin hienoa, jos mieslukijamme voisitte kommentoida asiaa tähän postaukseen. Millainen lähestyminen naisen puolelta teidän mielestä on sopivaa/toimivaa/kivaa?

Tuskin Raisan kanssa olisimme tämän maan ainoat vinkeistä kiitolliset naiset.