Elämällä ei ole otsikkoa

Emma sanoi mulle, että täällä on vielä: ”Voin todella sanoa, että tätä kannatti odottaa. Vannoutunut vanhapiika, kohtasi unelmiensa miehen. Sen pituinen se.”

Tottahan se on, mutta vaikka löytää elämänsä miehen, niin parisuhteeseen vaikuttaa moni muukin tekijä. Kaikkiin ei voi itse vaikuttaa. Niinpä tässä ollaan oltu sinkkuna jo jonkun aikaa. Sitä ennen väsytetty itsensä henkisesti parisuhteen lopussa, puhuttu, mietittty ja todettu että pakko luovuttaa. Mies haki tavaransa luotani. Oven sulkeuduttua iski epäusko. Epätoivo. Itsetutkinta.

Kului hetki. Tapasin yhden miehen. Pitkän, komean, sporttisen, melkein täydellisen.  Se hymy kun kohdattiin oli uskomaton. Nautimme hetkistä, läheisyydestä, kroppani ja mieleni hyrräsi huomiosta. Tapailu, josta tiesi, ettei voi tulla mitään enempää. Epäonnistunut parisuhde unohtui hyvin samalla molemmilta. Tapailu päättyi auringon paistaessa suudelmaan aamulla. Sen pituinen se.

Näimme Unelmien miehen kanssa pari kuukautta suhteen päättymisen jälkeen. Sain samalla tavarani. En vain kyennyt hakemaan niitä aiemmin. Mies oli rentoutuneen oloinen, näytti komealta. Tuntui hassulta halata sitä ihmistä ja muisti fiiliksen, kun halattiin ekan kerran. Katsoa häntä istumassa pöydän toisella puolella.

Ei parisuhde ole unohtunut. Koin paljon hyviä hetkiä ja onnellisuutta,  hetken sain olla ”me”. En niitä hetkiä vaihtaisi pois. Sinkkuelämässä kaipaa hellyyttää, seksiä, yhdessäoloa, ”me”-fiilistä, tunnetta että nyt kuuluu joukkoon. Ja ihastumisen, rakastumisen tunne on jotain mieletöntä. Ehkä joskus taas.

Kun perinteinen nettideittailu ei riitä

Alkuhuomautus: luen tähän kastiin nyt myös Tinderin, vaikka kommenttiosiossa näkyy viitteitä siitä, ettei kaikkien mielestä Tinder ole nettideittailua. Minusta on. Idea on sama, alusta eri.

Mistä sitten on kyse? Uudenlaisesta deittipalvelusta, joka tarjoaa jokaiselle takuun siitä oikeasta. Ikävä kyllä, ei. Vaan siitä, että ilmeisesti maailmalla Linkedinistä on muodostunut jonkin sortin deittipalsta. Itselläkin on syntynyt sen suuntaisia ajatuksia viimeisten parin kuukauden aikana. Olen nimittäin saanut lähes 10 kontaktipyyntöä tuntemattomilta miehiltä viimeisen parin kuukauden aikana eri puolilta maailmaa. Ammatillista yhtymäkohtaa minulta ja heiltä ei löydy. Klikkailkoon rauhassa, mitä lie huijareita? Vai ovatkohan…

Linkedin on työelämän ”Facebook” eli verkostoitumiskanava. Tähän asti suosittelua, työnhakua ja yhteydenpitoa. Mutta entäs tulevaisuudessa? Sitähän ei siis vielä tiedä.

”Ainakin naiset ovat kyllästyneet paidattomiin selfieihin tai kyrvän kuviin. Pukumiehet ja fiksun näköiset casual-kuvat ovat kivaa vaihtelua nettideittailuun”. Jos kiinnostuit, mitä muuta sanookaan Citylehden juttu aiheesta, lue tästä.

Miehet ennen nettideittejä

Ei tuonut Joulupukki miestä minullekaan vaikka kuinka toivoin. Taas löydän itseni miettimästä mikä hitto tässä mättää. Pitäisikö taas takaisin nettiin? No, ei. Nettideittailu on vaikeaa. Ainakin minulle. Mutta miksi?

Kasvoin aikuiseksi silloin kun miehen ”piti” tehdä aloite. Ravintolassa oli erikseen kyltti: naisten haku. Muina aikoina hakija oli mies. Minun ja monen muun äiti kasvatti kyllä-sen-tietää-kun-kohtaa-sen-oikean -periaatteella. Piti leikkiä hiukan vaikeasti tavoiteltavaa, jotta miehen kiinnostus säilyisi. Kukaan ei tajunnut edes opettaa sitä, että miehiä pitäisi pyytää ulos. Kun olin nuorempi, miehet tekivät aloitteita, pyysivät puhelinnumeroa ja soittivat. Miehet halusivat saalistaa ja valita hurmattavan kohteen.

Ehkä aika kultaa muistot? En silti muista ystävienikään pyytäneen miehiä ulos. Homma vain kulki toisin päin. Suomi on mahdollisesti edelläkävijä maa. Monissa muissa maissa vielä miehet ovat se aktiivisempi osapuoli. Miehen etsintämatka on yhä suunnitelmissa siis.

Nyt tuntuu, että miehet odottavat passiivisena viestiä naisilta. Siis sellaisilta, jotka täyttävät heidän kriteerinsä. Nettiin on helppo riipustaa ilmoitus. Ja ilmeisesti ainakin osa miehistä saa paljon vastauksia. Olen itsekin lähestynyt miehiä viesteillä. Siis sellaisia, jotka etsivät juuri minun kaltaistani naista. Vastauksen olen saanut tasan kerran. Tuskinpa kirjoitustaidossani on vikaa, sillä lähettämäni vastaukset miesten viesteihin ovat johtaneet kirjoitteluun ja välillä treffeihinkin. Elämäni mies ei kuitenkaan liene nettipalstoilla. Huhuilenpa häntä jatkossakin muualla 🙂