Avainsana-arkisto: tinder treffit

Kiri loppu – seksiä Tinder-treffeillä

Kaksi vuotta ja monta sataa postausta elämästäni. Lopputuloksena ei ikävä kyllä ole prinsessasatujen kaltaista ”Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.” -tarinaa. Vaikka ainakin itse ajattelen yrittäneeni kaikkeni. Ehkä se sitten ei riitä, vaan ihmiset kohtaavat kohtalon mukaan, eivät tilauksesta. Ja niin monta juttua mielestä mistä ehkä voisi tulevaisuudessakin postata eli tätä tulee ikävä ja teitä lukijoita.

image

Kuten kerroin, päätin lähteä lomalle itsekseni. Oma aika on mukavaa, mutta en minä kuitenkaan ole yksin viihtyjä. Valitsin ilmeisesti väärän maan lomailla, sillä ei siellä ainakaan kukaan lähestynyt yksinäistä matkailijaa. Enkä tosiaan kyhjöttänyt hotellihuoneessa vaan liikuin kaupungilla, kävin syömässä ja juomassa, istuskelin puistoissa ja kävelin ympäriinsä. Ai niin, tarjosi sentään eräs ystävällinen nuori mies minulle omenoita junassa.

Koska en viihtynyt yksikseni, päätin ladata Tinderin seurakseni. Siellä on ainakin mahdollisuus treffata ihmisiä. Aiemmin päätin lopettaa kaiken nettideittailun (liekö kuinka mones kerta…), mutta annoin itselleni luvan sortua tuohon, kun kerran olin lomalla ja kaikkea. Riittävän monta swiippausta oikealle ja sain jo useita viestejä. Valitsin toki miehet aika tarkasti. Pari ihan hyvää osui kohdalle.

Tasan seuraavana päivänä kun Loppukiri virallisesti loppui, minulla oli sovitut treffit. Kahdet. Samaksi päiväksi. Hiukan liioittelua, mutta näin nyt kävi. Mutta mitä kävikään treffien kohdalla.

Mies nro 1. Odottelin miestä sovitulla paikalla aamulla. Ei näy ajoissa. Päätin odottaa vielä hetken. Kurkkaanpa Tinderiin, olisiko viestiä. Kas, wifi ei toimi ollenkaan, joten enpä sitten kurkkaa. Odotan vielä hetken. Maan puhuttu kieli ei kuulu osaamiini ja kun vanhempi hampaaton herra alkaa kysellä minulta jotain yritän jokseenkin tulkita asiaa. Hän ilmeisesti haluaa ostaa minulta seksiä. Auts, en ole myynnissä. Kysyy vielä tulenko yöksi takaisin (in very poor English). Treffimies on vartin myöhässä, päätän lähteä shoppailemaan. Pitäköön tunkkinsa.

Myöhemmin sain viestiä, ettei mies ollut löytänyt pyörälle parkkipaikkaa ja oli siksi myöhässä. Sama se, ohi meni.

Mies nro 2. Tulipa vaihdettua kymmenittäin viestejä ennen tapaamista. Näytti niin söpöltä tuo mies. Myönnetään, että hän tuskin oli vaimoa itselleen etsimässä viestien sisällöstä päätellen. Lähdin siis pyynnöstä viinille allasbaariin. Kuuma päivä, viini, uinti ja komea mies. Kuka siihen sanoisi ei?

Kun näin miehen, katsoin vain että wow! Pitkä, hiukan ylipitkä tumma kihara tukka ja huoleton lomasänki. Ruotsalainen urheilutoimittaja, minua 5 vuotta nuorempi. Mies oli vielä mukava, yli puolet treffeistä mietin, että olenkohan koskaan ollut noin söpön miehen kanssa treffeillä. Ehkä olenkin, alkaa hämärtyä vuosien saatossa.

Joimme viiniä ja juttelimme kaikenlaista. Kävimme uimassa ja otimme aurinkoa. Vieri vieressä. Vitsit, että ois kiva matkustaa pariskuntana. Haluan kotiinkin tuollaisen miehen! Lähdimme allasbaarista, kun mies totesi, että ottaa minut mukaan kotiin. Kiepaten minut samalla syliinsä. Tarkoittaen kodilla hotellihuonettaan. Olisi voinut kotiinkin asti… En miettinyt edes kahta sekuntia, nyökkäilin vain nätisti.

Löysin itseni suihkusta miehen kanssa. Ja sen jälkeen puhtaiden valkoisten lakanoiden välistä, nauttien ihanasta miehestä. Hymyilen itsekseni täällä ja miettien, luojan kiitos tuo mies nro 2 ei ollut myöhässä…

Loppukiri loppuu, mutta ehkä vauhti säilyy?

P.S. Tänään IS -jutussa kysellään mitä Tinderistä etsitään. Kuka mitäkin 😉

 

Loppukirin viimeinen mies

cropped-otsikko-valkoinenOlin käymässä lapsuuskoti-akselilla lomalla ja tsekkailin Tinderistä ”maisemia”. Takaisin omaan kotiin kun pääsin, tuli matchiksi yksi mies, siinä vaiheessa jo 200 km päässä. Mies  laittoi minulle viestiä: Oltaisiinko hyvä match?

Kului muutama päivä ja sain viestin: Olen tässä jossain lähellä- nähdäänkö? Katsoin käsiä mullassa- olin juuri laittamassa parvekkeella lisää multaa kukkasiin. Joo, nähdään vaan. Pikameikkaus, hame päälle ja vähän muuta päälle ja menoksi.

Lähellä oli tosi lähellä ja puolen tunnin päästä olin jo tapaamispaikassa. Vastassa odotti hymyilevä, pitkä mies. Mietin kotoa lähtiessä, miksi en ollut sitä hametta pitkään aikaan käyttänyt? Syykin selvisi: se nousee koko ajan ylemmäs kun kävelee 🙂  Sanottiin moi ja halattiin. Mentiin istumaan ja juteltiin. Heti aluksi käytiin välimatkakeskustelu. Miehellä on pari lasta, eli jos tästä jotain tulee, niin mä siirryn takaisin lapsuuskoti-akselille. Mies ainakin tosissaan liikkeellä, ei muuten olisi siitä juteltu. Oli tosi kiva jutella, tämän miehen kanssa olimme samalla aallonpituudella, kiinnostuksen toista kohtaan näki kyllä. Tuntui, että vastapäätä istui fiksu, rehti suomalainen mies, tasapainoinen ja elämäniloinen, käy töissä ja asiat kunnossa.

Kuinka ollakaan, kun on kesä, niin oli myös kesäaukioloajat ja treffit päättyivät aika lyhyeen. Ulos oli tullut kaatosade eli sinnekään ei viitsinyt jäädä. Nauroimme pikaisista treffeistä ja sovimme, että näemme uudelleen. Vaihdettiin numerot ja halattiin. Hyppäsin autoon ja katsoin peiliin: hymy ulottui korviin asti.

Olemme olleet yhteydessä ja viikonloppuna tapaamme. Emme vielä sopineet kumman luona tai mitä tehdään. Sovimme vähän pidemmistä treffeistä- saa nähdä kestävätkö koko viikonlopun.  Toisaalta sanoin Emmalle jo treffien jälkeen, että jos tästä jotain tulee, niin etenee varmaan nopeaan. Musta on kiva tutustua kunnolla, eikä mitään tunnin-kahden treffejä viikon välein.

Tätä kirjoittaessa etsin samalla Youtubesta It´sa rainy day kappaletta sateen kunniaksi. Kappale loppui ja  alkoi tulla vauvan ääni ja raskaustestimainos. Lapsista emme ole puhuneet ja minäkin olen heittänyt kirveen ojaan sen asian suhteen jo. Tuonne Yuotuben sivuun tuli tuota kappaletta etsiessä kaikki tutut ysärihitit- hauskoja muistoja 🙂 Somebody dance with me ja mieluusti loppuelämän ajan 🙂 Ja ensi viikonlopun jölkeen on loppukirin viimeinen viikko 🙂

Miks just näinpäin?

badges-298471_640-Moi, lähdetkö lounaalle huomenna?
*Sorry, tapaamisia just silloin.
-Ensi viikon tiistaina? *Sen päivän ohjelma vielä auki.
-Okei, mutta palataaan ens viikolla

^Miks et pysäyttänyt mua?
* No kun olin just puhelimessa ja sä räpläsit puhelinta
^Oltais menty kahville. Mitä sulle kuuluu?

Niin, tän viikon saldo. Kaksi pyytää treffeille ja osoittaa kiinnostusta. Miehiä, about mun ikäisiä, töissä ,urheilevat, fiksuja ja näyttääkin ihan hyvältä, sosiaalisia etc. ja asuvatkin suht lähellä. Haluavat myös perheen. Exäni, edelleen aktiivinen ja kesän deitti. Niin molemmat ihan tosi potentiaaleja Loppukirin päättäjiksi, jos sen kemian vaan sais kaavittua jostain kasaan.

Se kenen kanssa on kemiaa eli Lotto-mies on kiireinen ja tosi vähän nähdään. En tiedä, että olisko tää jo hiipumassa. Harmi, koska musta tästä olisi voinut tulla paljonkin. Jos toinen vain olisi antanut aikaa ja mahdollisuuden tutustumiseen. No ehkä puolen vuoden jälkeen huomaan, että aikaa vaan meni hukkaan ja kerran viikossa ollaan nähty. En tiedä, haluaako vaan seksiä, vai onko sillä tunteet mukana. Ja just nyt ei huvita edes kysyä, se vaatisi face- to-face keskustelun.  Uusia kiireitä tulee aina, jos vain haluaa.

En taida jäädä vain himaan odottamaan, että koska Lotto-miehellä on aikaa. Ehkä nautin tästä hetkestä ja katsotaan mikä on lopputulos. Nyt tuntuu, että olen aina tuo Loser ja muut nappaavat parhaan paikan.

Kemian oppitunti osa 1.

570597087_22d315920d_oNainen seisoo ja odottaa miestä saapuvaksi. Aika kuuma keli. Paikalla on paljon muitakin, miestä ei ei vielä näy. Paikalle kaartaa hieno moottoripyörä. Mies pysähty naisen kohdalla. Ottaa kypärän pois. Katsoo suoraan silmiin ja hymyilee, sanoo:Moi. Nainen: Moih. Katsekontakti jatkuu. Muut ihmiset tuntuvat pysähtyneen ympärillä. Nainen tuntee miten hämmentyy ja alkaa hieman hikoilla. Mies on jotenkin charmantti. Päivittynyt on toki ja lomalaisen rentoutunut.

Kumpikin on selkeästi hämmentynyt. Öö haetaanko jätskit?  Joo, haetaan?

Pari tuntia meni jätskiä hakiessa ja syödessä. Ensivaikutelma oli hyvä. Toinen kerta selkeästi enemmän. Tänään kolmas tapaaminen, pääsen paremmin näkemään miehen elämää. suuren osan elämästäni eli koirat mies on jo nähnyt ja hyväksyntä oli molemminpuolista.

Yhtä postaustani kommentoitiin sanoilla: ”Haluaako ajaa takaa virvatulimaista haavetta unelmien prinssistä ja epämääräisestä ’kemiasta’, vai perustaa sen perheen jonkun kivan, vastuullisen miehen kanssa, joita ilmeisesti kuitenkin olisi tarjolla”

Tässä siis esimerkki, määräisestä kemiasta 🙂 Olisi vaikeaa kuvitella parisuhde ilman edes suhteen alussa olevaa kemiaa, mielenkiintoa toista kohtaa, halua koskettaa. Kemian kokeneet tietävät kyllä mitä se on ja mitä on jos sitä ei ole..

Mies on muuten Tinder- mies, vaikka enää en siellä olekaan.