Hei me stalkataan!

Kolikossa on kaksi puolta. Niin myös Tinderissä.

Hieman asian vierestä, satuin katsomaan Nettirakkautta -nimisen ohjelman telkasta tällä viikolla. Siellä kerrottiin, että keskimäärin yhden nettisuhteen alkamiseen tarvitaan 746 lähetettyä viestiä. Ja noin 25 % käyttäjistä löytää sieltä suhteen. 75 % ei löydä. Nämä lohtusanoiksi meille, jotka emme sieltä ole parempaa puoliskoa löytäneet.

Mutta paluu Tinderiin. Keväällä kyllästyin yksinoloon ja ajattelin vielä kerran kokeilla. Ajatuksella mitään ei voi menettää. Ehdin muutaman päivän siellä pyöriä, kun elämä yllätti pahimmalla mahdollisella tavalla. Tinder unohtui, matcheja oli useita. Alkaneita keskusteluja yksi.

Viime viikolla sain viestin, josta todella ällistyin. Tuntematon mies lähestyi minua Facebookissa. Kertoen olevansa Tinderissä kuten minäkin. Ajattelin miehen erehtyneen naisesta, mutta vastasin viestiin uteliaana. Samalla latasin Tinderin uudelleen ja mietin miksen muistanut hänen viestejään. Se selvisi nopeasti, hän ei ollut matchini, joten viestejäkään ei ollut.

Samalla aloin kelailla, en ollut aukaissut Tinderiä aikoihin. Miten olisin löytynyt miehelle nyt? Ja sen jälkeen aloin panikoida. Tajusin, ettei Tinderissäni ole linkkiä edes Instaan, saati sitten Facebookiin. WTF? Miten mies on löytänyt minut? Kuvat ovat eri ja olen estänyt hakukonenäkyvyyden Facebook-tililtäni, kuvahausta ei siis ole apua. Samoin olen estänyt kaverieni näkymisen. Kelaan kaikkea, työpaikkanikaan ei näy tuolla.

Minulle selviää Googlailemalla miehen taustaa, hän on tietoturvan kanssa tekemisissä työkseen. Mietin lehtiartikkelia, jossa kerrottiin Tinderin hakkeroinnin olevan mahdollista. Kylmät väreet ja ahdistus. Poistan Tinderin lopullisesti.

kiss-the-frog

Mietin miksi mies lähestyy toista kautta, jos hän ei ole matchini? Yhdellekään kavereistani ei ole käynyt vastaavaa. Mitäköhän muuta mies on selvittänyt minusta?

Minua lohduttaa korkeintaan hieman erään ystäväni sanat: ”Sun kohdalla se varmaan menee niin, ettei tavalliset miehet usko omiin mahdollisuuksiinsa sun suhteen. Sitten nuo erikoiset, itseensä luottavat yksilöt vaan uskaltaa lähestyä.”

Voi olla, etten ole ehtinyt lähettää 746 viestiä. Voi olla, että jään yksin, jos en löydä miestä netin ulkopuolelta. Sen verran kuitenkin säikähdin, etten toiste halua tätä kokea.

3 ajatusta artikkelista “Hei me stalkataan!

  1. Paluuviite: Rakkaani, stalkkerini | Loppukiri

  2. Tero

    Enpä ole Tinderiä vielä kokeillut (liian vanha puhelin, ihan siis Mooseksen vanha), enkä taida tämänkaltaisten toistuvien tapausten vuoksi kokeillakaan.

    Ei sillä, että nettimaailma muutenkaan olisi mitään romantiikkaa eteeni tuonut, mutta kuitenkin 🙂

    Vastaa
    1. Emma Kirjoittaja

      Meitä on sitten ainakin kaksi, jotka ei tinderöi 😉 Ehkä tuo romantiikka on kiintiöity ja enää ei riitä kaikille…?

      Vastaa

Jätä kommentti Tero Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.