Avainsana-arkisto: onnellisuus

Happy couple

Raisa lähetti minulle linkin, jonka saatesanoina luki ”pitäisikö harkita hampaatonta brittiä?”. Katsoin viestiä pari kertaa ja kysäisin, että miksi. Syykin oli selvä, jonkun onni on löytynyt tällaisestä miehestä.

Hämmentää on se, että onnellinen nainen on nuori ja kaunis suomalaisnainen. Monelle varmastikin aiemmista käänteistään tuttukin. Jasmin Mäntylä on tuo onnellinen nainen.

Happy Couple

Kuva: seiska.fi/Jasmin-Mantyla/Happy-couple-/1047433

En haluaisi olla ikäkriittinen, mutta pakko todeta, että mies näyttää enemmän isältä kuin poikaystävältä. Mutta rakkaushan on sokea. Eikä ulkopuolelta todellakaan voi tietää, miten hieno parisuhde näilläkin kahdella on. Kai se sitä on, kun häät ovat piakkoin.

Aikanaan poikaystävääni on luultu isäkseni. Ikäeroa oli 8 vuotta. Minä näytin ikäistäni nuoremmalta, hän vanhemmalta. ”Laitetaanko tyttärelle sitten kana- vai lihahampurilainen?”, kysymys saa vieläkin miettimään. En haluaisi enää koskaan törmätä tuohon kysymykseen ravintolassa, kun olen kahden syömässä miehen kanssa. Ja minä oli tällöin yli 30-vuotias.

Mut hei, ei se riitä

Ajelin mökiltä kotiin, satoi ja alkoi väsyttää, olin jo miettinyt tätä elämääni tunnin verran. Pistin radion täysille ja sieltä tuli vanha kappale, hoilotin täysillä mukana ja samalla kuului naks.

” Mut hei ei se riitä
et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

Siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa
sen täytyy joskus satuttaa
sen täytyy voida naurattaa
ei siitä muuten mitään tuliskaan
ilman oikeenlaista kemiaa”

Niin, siinähän se on. Just se juttu, ei riitä, että on vain mukavaa.

Perjantaina työviikon päätteeksi, kylmälaukku täyteen ruokaa, koirat auton takaboxiin, kohti motaria ja venelaituria ja alkavaa lomaa. Jännä miten tuo venematka on kuin aikamatka. Laiturille jää kaikki stressi ja murheet, mökillä odottaa rauha ja sähköttömyys, ei kalenteria, ei kelloa. Nautin puuhastelusta, auringosta, lukuisten pokkareiden lukemisesta, saunasta, muurinpohjaletuista, merestä, lintujen laulusta ja sikeistä, pitkistä yöunista. Samalla tuli mietittyä monenmoista. Kotimatkan kappale jotenkin toi sen kaiken esiin.

Kaikki 70-lukulaiset tunnisti varmaan Neon2- biisin. Kuuntele tää viedo vielä, takuuvarmasti jää päähän soimaan 🙂

Onnelllisuus: valinta vai päätös?

Bhutan_Gross_National_HappinessKuuntelin lenkillä podcastina keskustelua onnellisuudesta Maria Jungnerin vetämänä. Oli suositus ystävältä, muuten en todellakaan olisi kuunnellut. Juoksin, kuuntelin, mietin, hymyilin. Tunnin podcast kesti. Niinpä.  Onnellisuus pitäisi löytyä arjen asioista, ei sen pidä olla aina jotain ihan mieletöntä. Sinkulle parisuhde ei voi pelkästään tuoda onnea, vaan elämän pitää olla onnelista ilmankin sitä. Parisuhde ei siis pelasta kaikkea, toki onnea se tuo onnistuessaan vain lisää.

”Me kaikki haluamme onnellisen elämän. Haalimme kirjoja aiheesta, kuuntelemme elämäntapavalmentajia, terapeutteja, Paolo Coelhoa ja Esa Saarista.Mutta loppujen lopuksi: mitä onnellisuus on? Mistä se koostuu ja miten sen voi saavuttaa? Onko onnellisuus valinta vai päätös? ”

Aika ajatuksia herättävä! Kuuntele ihmeessä joskus vaikka autoa ajaessa.

Iltasanomissa on asia esillä. Tässä Onnellisuusprofessorin 14 vinkkiä onneen

1. Huomioi muut ihmiset. Kiitä, hymyile ja ole kohtelias. Kohdista huomaavaisuutesi myös perheeseesi, sukulaisiisi ja ystäviisi. Hyvä kiertää pian takaisin.

2. Pidä itsestäsi huolta, sillä mieli on onnellinen terveessä kehossa. Terveet elämäntavat, monipuolinen ravinto ja riittävä uni riittävät pitkälle, kun taas niitä laiminlyövän elämä on helposti haasteellisempaa.

3. Vältä turhaa riskienottoa ja extreme-elämysten etsimistä. Sen tien rajat tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin, sen jälkeen mikään ei riitä.

4. Ole aktiivinen. Harrasta ja tee asioita, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle ja jotka koet itse tärkeiksi ja mielekkäiksi. Pelkällä työnteolla harva tulee onnelliseksi.

5. Tee asioita vapaaehtoisesti jaksamisesi mukaan. Muiden auttaminen ja hyvinvoinnin lisääminen tuo mielekkyyttä omaankin elämääsi.

6. Kiinnitä huomiota elämässäsi oleviin hyvin asioihin, silloin ne lisääntyvät elämässäsi automaattisesti. Ihmismieli tottuu helposti hyviin asioihin ja alkaa pitää niitä itsestäänselvyytenä, tässäkin voi tehdä parannusta.

7. Vältä katastrofiajattelua arjen haasteiden suhteen – myöhästyminen, maitolasin kaatuminen tai oma tai muiden erehtyminen eivät kaada maata. Osa meistä on luontaisesti optimistisempia, mutta suhtautuminen ei ole kiveen hakattu. Optimismiakin voi opetella.

8. Oikeudenmukaisuuden kokeminen on yhteydessä onnellisuuteen. Ole siis oikeudenmukainen niin muita kuin itseäsikin kohtaan.

9. Kirjoita kiitollisuuskirje henkilölle, jolta koet saaneesi paljon. Olkoon hän sitten puolisosi, isoäitisi, ystäväsi…
Vie kirje henkilökohtaisesti perille, ja teet ainakin kaksi ihmistä onnelliseksi. Asian voi toki hoitaa myös puhumalla tai sähköpostilla – vaikka sähköposti vähän persoonaton onkin.

10. Kiinnitä huomiota asioihin, joista puhut. Ovatko ne positiivisia vai negatiivisia? Positiivisuus lisää positiivisuutta ja negatiivisuus negatiivisuutta. Voisitkohan puhua ainakin viisi kertaa enemmän positiivisista kuin negatiivisista asioista?

11. Älä tukahduta negatiivisia tuntemuksiasi, mutta anna niiden mennä sen jälkeen menojaan. Niiden ei tarvitse tehdä pesää.

12. Vastuullisuus ja omien töiden hoitaminen kunnialla lisää onnellisuutta. Silloin tuntuu, että on saanut jotain aikaan.

13. Tavoitteiden tulisi olla kohtuullisia – täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, hyvin tehty riittää.

14. Murheet kestävät aikansa. Niistä pääsee parhaiten yli, kun joku on pitämässä kädestä kiinni.

Lisäksi tein tämän Onnellisuus testin. Keskionnellinen olen.

Samanlainen vai erilainen

Eilen viestittelin Emmalle, että tuleekohan tästä mitään? Siis case Raisa ja Pasi. Mietin, että ollaanko liian erilaisia ihmisiä? Ja kun tuolla treffiprofiilikin vielä on esillä. Tosin kaveri kurkkasi ja on viimeksi käynyt siellä yli viikko sitten.

Mistä nämä mietteet? Asumme todella eri tavoin, kumpikaan ei varmaan olisi valmis toisen ratkaisuun. Keskitie voisi olla ihan jees. Toisaalta parin viikon jälkeen aika aikaisia mietteitä.

Olen tottunut miehiin, joilla on iso ego. Pasi on sinut itsensä kanssa, mutta egoltaan ihan normaali. Toisaalta tuntuu, että omaa tosi hyvän itsetunnon. Tietää, mikä on eikä tarvitse pörhistellä 🙂

Usein mieheni ovat olleet tosi tavoitteellisia esim. työn suhteen. Pasi tekee töitä sen verran kuin pakko. Hassua että minä olen kerrankin enemmän urasuuntautunut.

Rakastan liikuntaa ja tunnetta, kun sykkeet on melkein maximilla ja tunne treenien jälkeen on taivaallinen. Pasi ei oikein harrasta liikuntaa, vaikka muuta harrastaakin. Ja tuntuu, että pitää ihan hulluna kun hehkutan jotain treeniä.

Se mikä toimii on läheisyys ja kaikki yhdessäolo.  On niin luontevaa ja kivaa. Kummaltakin tuntuu myös löytyvän aikaa, eli halua tapaamiseen. Molemmat tykkäämme liikkua luonnossa ja pidämme eläimistä. Ja haluamme parisuhteen ja toivottavasti vielä taaperoita.

Olin vielä mietteliäs, kun ovikello soi.
Avasin oven ja kun Pasin kohtasin, olivat epäilykset taka-alalla. Se katse ja hymy, halaus ja suudelma ja olin taas niin myytyä naista että! Mietteet katosivat samantien ja tilalle tuli onnellinen hymy,

Tietty erilaisuus on toki hyvää ja kaksi itseni kaltaista ihmistä olisivat kyllä aivan liian räiskyvä ja boheemi pari. Olemme molemmat toisen huomioonottavia ja mukautuvia. Tässä iässä suurimmat kulmat ovat myös hioutuneet. Kumpikin on valmis tekemään töitä, koska haluamme, että tämä onnistuu. Ja  aika vakavia juttuja olemme keskustelleet tämän parin viikon aikana. Toisaalta hyvä jutellakin, miksi jatkaa jos tavoitteet olisivat ihan erilaisia? Ja tosissaan taitaa Pasikin olla. Oli jopa jutellut minusta veljelleen.

Toivon, että saan Pasin mukaan juoksuseuraksi ja itsekin mielelläni lähtisin hänen harrastuksensa pariin. Ehkä sen jälkeen ymmärtäisin vähän enemmän?

Aamulla katsoin meikatessa peiliin. Pasi tuli taakseni ja halasi. Katseemme kohtasi peilin kautta. Se kertoi aika paljon. Harmi, että on työpäivä…Tosin ajatukset ovat kyllä totaalisen muualla..

Vihdoin kotona

Perjantaina töiden jälkeen pakkasin kassit ja koirat autoon, matka kohti Pasin kotia alkoi. Mietin, että mitähän tästä viikonlopusta tulee? Koko viikonloppu yhdessä, pitkä aika kokea monenlaista ja oppia vähän tuntemaan toista. Nähtiin viikon puolivälissä ja laskimme tunteja, että koska näemme seuraavaksi. Tämän viikonlopun jälkeen olisimme molemmat viisaampia: Voiko tästä tulla mitään? Jännitys vatsanpohjassa ajelin maalle. Vastassa oli mies suu korviin asti hymyssä halaten heti minua. Teki mieli huutaa: Honey, I am home.

Positiivinen fiilis vain kasvoi yhdessäollessa. Kaikki oli niin luontevaa yhdessä kaupassa käynnistä ruoanlaittoon, aamulenkkiin, saunomiseen, rentoon viikonlopun oleiluun, kemia ja läheisyys on kuitenkin vahvasti mukana koko ajan. Juteltiin tosi paljon ja samat haaveet on tulevaisuuden suhteen.

Aamulla Pasi sanoi, että ekoista treffeistä on vasta 1,5 viikkoa. Uskomatonta, miten tämä on mennyt. Kumpikin vähän hämmästeli, että wau! Eikä tämä jää tähän, seuraavista on sovittu jo ja monesta muusta jutusta. Ensi tapaamisen jälkeen kirjoittelin, että olisi tehnyt mieli sanoa miehelle: ”Mennään kotiin”. Olen edelleen samaa mieltä.

Jos uskosi nettitreffeihin meinaa loppua, ehkä kannataa vielä kerran koittaa? Niin tein minäkin..

Ihana viikonloppu

Istun kotona sohvalla. Koirankopasta kuuluu tasainen kuorsaus. Kuuntelen radiota. Onpa täällä rauhallista. Mielessä monenlaisia asioita. Viikonloppu ei varmaan ollut sitä mitä luulitte. Ei ollut treffejä, ei ihania eikä huonoja. Oli sukulaiset, hyvä ruokaa, lämpöä ja läheisyyttä, hetkestä nauttimista. Pieni metrin mittainen lapsonen leikitti, halasi, istui sylissä, puhui koko ajan, touhuttiin ja nautittiin. Pienen lapsen aitoa tykkäämistä on syliin kiipeäminen, kaulasta kiinni ottaminen ja kirkkailla silmillä katsominen samalla sanoessa: sä olet tosi kiva.

Viikonloppu irrotti arjesta, ei käynyt mielessä työjutut tai murheet tai loppukiri. Kaikki oli siinä tässä ja nyt. Kotimatkalla mietin, että perhe on paras.  Seuraavaa lastenlasta odotellaan kuulemma täältä. Niin toivon minäkin. Mutta askel kerrallaan.

Kuulin tällä viikolla muuten ihanan nettitreffit- lovestoryn. Toivoa siis siihenkin suuntaan voi olla?

Toivottavasti oli mukava ja rentouttava viikonloppu muillakin!

Onko onnelle yläikäraja?

Elämän suuri rajapyykki tuntuu olevan 40v. Se seuravaa pyöreä luku, joka itseäkin odottaa. Monen mukaan tuossa iässä viimeistään on liian vanha kaikkeen. Hyvä kun kelpaa työelämään vaikka ikänäkökin alkaa vaivata ja vauhti hidastua. Parisuhde, perhe ja/tai lapset sen sijaan voi unohtaa. Ainakin muiden mielestä.

Jos ei tuohon maagiseen ikään mennessä ole saavuttanut näitä perusasioita, on auttamatta myöhässä. Lapsien hankinta on varmasti vaikeampaa kuin nuoremmilla, mutta onko kaikki muukin jo mennyttä? Kukaan ei varmaan tilaa itselleen elämää, jossa joutuu miettimään ”miten hitossa elämä meni näin?”. Mutta kun se vain meni. Miksen voinut syntyä ihmiseksi, joka haluaisi olla sinkku ja nauttia vapaasta elämästään? Olisi elämä paljon mukavampaa.

Voi miksi?

Voi miksi?

Ehkä pitäisi uskoa tulevaisuuden trendejä tutkineeseen: ”Sinkku on edelläkävijä, eikä mikään luuseri ja epäonnistuja. Sinkku on ihminen, joka elää keskivertoihmistä enemmän tulevaisuudessa, ja on jättänyt menneen maailman perhearvot taakseen.” Voi sitä uskoa, mutta entä jos ei siltikään sinkkuus tunnu omalta jutulta. Kokemuksesta tiedän, että parisuhteessa on myös huonot hetkensä. Jostain syystä silti hyviä hetkiä taitaa olla enemmän kuin sinkulla. Jos pääni sisällä olisi nappula, jota kääntämällä voisin uskoa sinkkuuden olevan elämäni paras asia, niin kääntäisin sitä heti.