My piece of Sex and the City

Joku täällä toivoi jo päivityksiä, joten tuleman pitää. Helluntai hiihteli ohitse, juuri sille päivälle ei heilaa osunut. Odottelemme siis jonoa juhannuksena 😉

Heila Matchmaking -palvelu

Heila Matchmaking on kärsivällisen valinta, sillä taas muutama viikko sitten tuli viestiä. Jo meilin otsikosta saattoi päätellä treffien olevan vielä jossain aidan vihreämmällä puolella.

”Haluamme painottaa, että kumppaniehdokkaan puute ei johdu siitä, että sinussa olisi jotain vikaa! Parien muodostaminen vaatii, että moni asia loksahtaa kohdalleen puolin ja toisin: molempien ominaisuuksien ja toiveiden pitäisi olla jokseenkin sopivassa tasapainossa. Siksi voi kestää hetken, ennen kuin sopiva ehdokas löytyy.”

Enpä taida tuon varaan järin paljon laskeskella. Eikä niin haittaa, sillä pitkän tauon jälkeen kerrankin törmäsin mieheen, joka kiinnostaisi oikeasti. Mikään ei koskaan kuitenkaan ole niin yksinkertaista, mutta tämä lienee ihan jakamisen arvoinen tarina…

No, kun ei mulla oo muutakaan…

Minulla oli joskus pääsiäisen jälkeen aika hällä väliä meininki yksissä bileissä ja heräsinpä sitten erään vanhan tutun vierestä aamulla. Fiksu ja mukava, joten ajattelin ettei tässä nyt mitään ainakaan menetä. Mies asuu kaukana ja mitään kiihkeää romanssia ei syntynyt. Enemmän sellainen ”ohhoh, kaikkea sitä sattuu” -fiilis, ainakin minulla.

Muutaman viikon päästä mies kyseli kuulumisia ja kertoi tulevansa heti vapun jälkeen työn merkeissä Helsinkiin. Lupasin tavata hänet kyseisen reissun viimeisenä iltana. Katsoin kalenteria ja huomasin, että olen menossa erääseen networking -tapahtumaan juuri samana iltana. No, ehdotin että nähdään hieman myöhemmin illalla ja minä lähden ajoissa pois.

Kun tipahdin sarjaan Sex and the City

Onneksi networkingissä tupa oli täynnä puolituttuja. Ja heidän tuttujaan. Siellä jutustelun keskellä havahduin viettäväni iltaa mukavassa porukassa. Ja vähitellen kahdestaan erään epätodellisen hyvältä vaikuttavan miehen kanssa. Siinäpä sitten katselin kelloa ja kirosin sovittuja treffejä. Kyllä kirveli poistua sieltä (puoli tuntia myöhässä), vaikkakin tuon ihanan miehen yhteystiedot lompakossa. Pääni sisällä kelailen noita kolmea tuntia, kosketuksia ja katseita yhä. Joka päivä. Monta kertaa. Ja niin, ne muut lähti tosiaan jatkoillekin…

Sinkkuelämää -sarjassa tavataan komea lakimies bileissä ja hän ottaa hoitaakseen perintöriitasi. Ei oikeassa elämässä. Vai tavataanko sittenkin ja kirotaan oman elämän ennustamiskyky alimpaan helvettiin siinä 38 000 kertaa? Todennäköisyys tällaiselle on nimittäin tähtitieteellisen pieni. Mutta näköjään mahdollinen. Ainakin, jos sovit tuollaiset ihankiva -treffit samalle illalle.

Etämies aina välillä viestittelee ja haluaisi tavata ensi viikolla. Mietin onko mitään järkeä? Minä kun vaan todella ”realistisesti” haluaisin, että tuo perintöriitä olisi ohi. Lakimies minun ja lopputeksteinä: ”And they lived happily ever after”.

Rakkaani, stalkkerini

Sinulle, joka seuraat tarkasti jonkun elämää. Ehkä toinen käyttäisi sinusta jopa nimeä stalkkeri. Tai stalkkaaja. Tämä on kirjoitettu sinulle, jospa tulevaisuudessa hieman miettisit asiaa. Jos tunnistat tästä ystäväsi, sukulaisesi tai työkaverisi, vilauta tätä hänelle. Tämän kirjoittaminen auki ehkä toimii jonkinlaisena ”terapiana” myös itselleni.

Kiikarimies. Saan puhelun, jossa mies kertoo nähneensä minut alasti. Hän kuvailee minua ja kertoo ihailevansa naisellisia muotojani. Olen täysin pihalla, sillä mies ei esitellyt itseään tarkemmin. Kerron asiasta vanhemmilleni, jotka hermostuvat. Eipä ihme, sillä minulla on ikää 12 vuotta. Perustetaan naapurineuvosto. Stalkattuja tyttöjä on useampia, mutta muille ei ole soitettu. Naapurin mies lopulta ratkaisee pelin, hän on monesti ihmetellyt vastapäisen, mutta suhteellisen kaukana sijaitsevan kerrostalon parvekkeella kiikaroivaa nuorta miestä. Asia selvitetään perin pohjin.  Mies on 23 -vuotias ja minulle annettiin kielto vaihtaa vaatteita verhot auki. En vieläkään pukeudu kuin verhot kiinni.

Tuntematon soittelija. Pari vuotta myöhemmin vastaan puhelimeen. Mies, joka ei esittele itseään pyytää minua iltamyöhään treffeille erään varaston pihalle. En mene. Kerron asiasta vanhemmilleni ja heidänkin mielipiteensä on tiukka EI. Mies sattuu vielä soittamaan muutaman kerran ja toistamaan pyyntönsä. Tietääkö hän minun olevan yksin kotona, sillä se olen minä joka vastaan aina näihin puheluihin. Vanhempani eivät olisi antaneet minulle puhelinta, jos vastapuoli ei esittäydy ja kuulostaa aikuiselta mieheltä. Minulle ei koskaan selviä, kuka tämä soittelija on.

Toivoton sarjayrittäjä. Se kuuluisa naapurin poika. Tosin tällä kertaa vasta perheemme muuton jälkeen innostui minusta. Olin yläasteella. Kaikki alkoi ihan söpösti, että sain postikortteja ulkomaan matkoilta. Sen jälkeen puheluita, mitä kuuluu -tyylillä. Ilmeisesti lopputulos ei ollut hänen toivomansa, hän alkoi tulla ovemme taakse ja halusi tulla kylään. Pyytämättä ja yllättäen. Käynnit vaihtuivat taas postiin, kun en innostunut hänen visiiteistään. Noin viiden vuoden jälkeen hän ilmestyi kutsumatta minulle järjestettyihin juhliin ison tulipunaisen ruusukimpun kanssa. Silloinen poikaystäväni oli hieman ihmeissään. Lähestymiset loppuivat tähän, mutta muutamia kertoja vielä viime vuosina olen kaupassa tai muualla kavahtanut hänen kiivaaseen tuijotukseensa. Ilmeisesti edes nykyinen vaimo ei ole saanut hänen tunteitaan täysin ohjattu eri raiteille.

Terassin tähti. Edellä mainittujen juhlien jälkeisenä kesänä olin kesätöissä terassiravintolassa. Hyvinkin persoonallinen, keski-ikäinen (45-50v. arviolta) mies toteaa minun olevan elämänsä nainen. Itse olin täysin eri mieltä. Hän tuli joka päivä työpaikalleni ja istui terassilla aamusta iltaan. Miehen valloitusarsenaaliin kuului ruusuja, kirjeitä, kosinta ja paljon muuta. Kun hänen kaverinsa kertoi miehen tulevan työpaikalleni joka päivä taksilla (jotta voi ottaa drinksua) 50 kilometrin päästä, ajattelin, että hullu mikä hullu. Vihdoin eräs vanhempi työkaverini huomasi ahdistukseni ja kävi kertomassa miehelle olevansa äitini ja minun seurustelevan. Hän käski miehen poistua häiritsemästä. Mies lopetti. Hänen outo tuijotuksensa, liian lyhyet lahkeet, puukengät ja tweed -bleiseri ovat tosin ikuisiksi ajoiksi syöpyneet verkkokalvoilleni.

Paha poika. Olin jo reippaasti yli kaksikymmentä ja töissä opiskeluaikana yökerhossa. Eräänä iltana hyvin kaunis blondi kävelee baaritiskille ja ehdottaa minulle osien vaihtoa. Täh? Siis mitä vaihtoa? ”Mun mies haluaisi mieluummin sut, joten voidaanko vaihtaa osia?” Hän selittää miehensä seuranneen minua pitkään ja mies kuulemma haluaa minut.  Nainen sanoi voivansa itse tyytyä olemaan kakkonen. Kieltäydyn kohteliaasti. Ja kerron tapahtuneesta hämmentyneenä miespuolisille kollegoilleni. Eräs heistä tietää miehen. Miehellä on vahva rikollistausta.  Paha poika on selvittänyt ravintolasta minun työvuoroni (älkää kysykö miten) ja käynyt monia kertoja seuraamassa minua työssä. Myöhemmin illalla hän tulee itse, yhdessä tyttöystävänsä kanssa, vaatimaan vaihtoa. Ja kertomaan kuinka olen kauneinta mitä hän nähnyt ja hän haluaa vain minut. Mies oli ajatellut minun suostuvan helpommin naisensa pyyntöön. Tuona iltana en lähde yksin kotiin töistä. Enkä pitkiin aikoihin tuon jälkeen. Onneksi sain uuden duunin hyvin pian tapahtuneen jälkeen. Päivätyön, täysin erilaisessa ympäristössä.

On vaikea ymmärtää näitä. Kun tulee uusi, niin vanhat muistot tosiaan palaavat. Kirjoitinkin jo pari vuotta sitten jutun aiheesta, kun tuntematon mies lähestyi minua Facebookin kautta. Seuraava erikoinen lähestyminen tapahtui nyt heti joulun jälkeen. Uskoni nettideittailuun ylipäätään heikkeni entisestään, kun selvisi, että yhdet, samalla ensimmäiset ja viimeiset, nettitreffit talvella 2011 (tarkistin ajankohdan meileistä) on saanut miehen tarkkailemaan elämääni tähän päivään asti. Monen tunnin selvittämisen jälkeen tiedän, että kyseessä on tämän jutun onnittelija -mies. Mies lähestyi minua tällä kertaa eri kautta, mutta aloitti taas viestinsä tavalla, joka sai minut kaivamaan tätä blogia ja yhdistämään asiat toisiinsa.

Joku saattaa pitää tällaista käytöstä imartelevana, jopa romanttisena. Minä koen sen pelottavana. Ja veikkaanpa, etteivät kaikki miehetkään toivo naisilta näin intensiivisiä lähestymisiä? Metoo -kamppis sai paljon näkyvyyttä syksyllä. Kosketuspinta on vastaava. Kuinka vaikeaa onkaan sanoa tai kirjoittaa: Vaikutat tosi kiinnostavalta, haluaisin tutustua sinuun paremmin?

Iskureplaa vailla?

Löysinpä netistä hauska iskurepliikkigeneraattorin…

 

Tämän helpommaksi ei homma muutu. Valitset vain sukupuolen ja tyylilajin. Nyt vain sitten naputtelemaan sopivia repliikkejä juhannusheilan metsästykseen. Laitetaanpa vielä linkki tuonne Hotelli- ja ravintolamuseon sivulle, jossa tämä näppärä klikkailu onnistuu.

Ei se vastannut – ainakaan vielä

Niin. Pyysin miestä treffeille. No just sitä miestä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..

Näin mä ajattelin

Sitten päätin toimia

Nyt toivon ihmettä

Voiskohan tämän vielä lähettää sille miehelle?

Tai sit vaan…

 

Mutta taidanpa ostaa puuroa, jos sillä kasvaa aikuiseksi?

 

Huh, mä ehdotin treffejä miehelle

Annan nyt itselleni kaikki pojot, bonukset ja kunniamerkit! Laitoin eilen viestiä tuolle miehelle, kuten lupasinkin. Vastausta en ole saanut, ainakaan vielä. Ylitin kuitenkin yhden kynnyksen, askel jota aiemmin en ole uskaltanut ottaa. Minä pyysin miestä ulos! Mitä seuraavaksi:

1. Jos mies näyttää vihreää valoa, sekoan todennäköisesti onnesta.
2. Jos mies näyttää keltaista valoa (eli empii), niin muutun varmaan hötkyilijäksi ja mietin vain koko ajan oliko viestissä jotain vikaa? Tai onko mies vaan niin kohtelias, ettei kehtaa suoraan antaa pakkeja?
3. Jos mies näyttää punaista valoa. Nielen tappioni, mutta todellakaan en aio lausua seuraavia asioita ääneen.

”No, kaikesta oppii ja tämä varmaan kehittää minua ihmisenä”
”Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa”

Minä aion silloin todeta, että kyllä v****ttaa kuin pientä oravaa. Eikö koskaan voisi homma onnistua? Ja ennenkaikkea, miksi piti ryssiä, kun oli tilaisuus???

Joka tapauksessa odottelun aika lienee kuin vuoristoradan kyytiä. Toivottavasti päättyy nopeasti ja olipa mahtavaa -fiilikseen.

Olen aiemminkin miettinyt sitä miksi pakkien pelko on niin valtava? Se perustuu tämän hetken olotilaan. Tosin mulla se on ehkä nyt just potenssiin 6. Entä jos nolaan itseni täysin? Entä jos sitä ja entä jos tätä?

Päädyin onneksi ajattelemaan ”entä jos sittenkin?” ja painoin send -nappia.

Ollako rohkea?

Kävin viime viikolla syömässä Tiinan, Minnan ja Petran kanssa. Sofiakin oli hetken mukana, hänellä oli kiire. Uuden poikaystävän luokse. Vitsit mikä onni ja kateus valtasi meidät muut. Kerrankin jollain näyttää homma toimivan. Toisin kuin meillä muilla.

Minna tuli viikko sitten jätetyksi kuukausien tapailun jälkeen. Mies totesikin yhtäkkiä, ettei sittenkään halua mitään ”oikeaa suhdetta”. Petra on kuulemma mieslakossa, mutta veikkaan hänen hiplailevan salaa Tinderiä yksin kotona ja toivovan parasta. Ja minä, eipä tämä nyt näytä tilanne muuttuvan mihinkään.

Petra ja Minna keksivät jostain muistin uumenista Kallen ja alkoivat ystävälliseen sävyyn painostaa minua. ”Sun pitää nyt oikeasti vaan selvittää tilannetta ja pyytää sitä miestä ulos.” Ai kauhea… Jäin miettimään asiaa. Viikon mietiskeltyäni, tein oman, ehdollisen päätöksen. Jos suunnitellut treffit Tomin kanssa sunnuntaina (apua, huomenna) eivät toteudu, niin lupaan itselleni laittaa viestiä Kallelle. Kerroin jo päätöksestä Raisalle, jotta saisin jostain koottua rohkeuteni viimeisetkin rippeet ja todella tehtyä noin. Naisen vaistolla todeten, taitaa tulla viestin lähetys eteen. Uskallankohan ihan oikeasti?

http://media-cache-ec0.pinimg.com/originals/fd/6b/05/fd6b05cb0e480fb967528057b264962d.jpg

Kevät on ollut suorastaan sanoen surkea. Isoja haasteita työelämässä, kolme asiointia vahinkovakuutusyhtiön kanssa ja niin edelleen. Jos tulee pakit, niin menee samalla ryömimisfiiliksellä kuin nämä muutkin. Ja miten sitten kohtaan hänet työkuvioissa, jos näin käy? Mietin sitä sitten ja yritän olla pakenematta paikalta…

Ja nyt sitten voidaan jännittää kimpassa miten mun käy!!