Avainsana-arkisto: parisuhde

Emman tavoitteet vuodelle 2015

Lauantai-ilta ja flunssa. Teetä, teeveetä ja sohvailua peiton alla. Alkaa muuten jurppia kun on viikon maannut kotona ja tuntuu, ettei tästä loppua tulekaan. Olenpa ehtinyt yksin ja yhdessä Raisan kanssa miettiä paljon tätä meidän loppukiriä. Me päätettiin yhden toisen blogin inspiroimina laatia TO DO -listat tavoitteineen alkaneelle vuodelle. (Ja tässä keskitytään puhtaan itsekkäästi tuohon päätavoitteeseen eli Haluan -osion täyttymiseen)image

Haluan:

– löytää elämäni miehen, rakastua ja päätyä parisuhteeseen
– perheen, kaksi lasta
– olla hyväntuulinen ja onnellinen
– välttää naissankareihin lankeamista

Jotta saavutan, mitä haluan niin tänä vuonna aion:

– päästä treffeille, mieluusti useille
– antaa enemmän aikaa ystäville ja sosiaaliselle elämälle (ja siis vähemmän läppärille)
– kokeilla jotain ihan uutta, mennä vaikka jalkapallomatsiin. Paikkaan, jossa en ole koskaan käynyt.
– harrastaa enemmän liikuntaa
– pidän kiinni tavastani sanoa aina “joo” kun tulee tilaisuuksia johonkin uuteen ja kivaan
– keksiä elämääni hyviä välitavoitteita, jotta on jotain mitä odottaa. Matkoja, konsertteja, harrastuksia, tapahtumia – juttuja joissa voi tavata uusia ihmisiä.
– opetella tekemään pataruokia
– pelata paljon golfia
– tehdä hyvää enemmän, liittyä johon vapaaehtoisprojektiin
– löytää intohimon eli sen oman jutun johonkin arkiseen asiaan

Tarkempi toimintasuunnitelma on työn alla. Ikuisesti tätä loppukiriä ei ole tarkoitus jatkaa!

Kun naiset puhuu seksistä

Miehiä kiinnostava kysymys lienee se puhummeko seksistä ja miesten taidoista siihen liittyen. Kyllä, mutta vain ihan lähimpien ystävien kanssa. Jos mies tuntee ystävät, niin hyvin vähän siinä tapauksessa. Kahden kauppa jne.

Mutta kyllä me puhutaan siitä, millaisia miehet on sängyssä. Kuultuja adjektiiveja (eri miehistä) ovat mm. aivan mahtava, tylsä, ihana, mielikuvitukseton, huh huh mikä mies ja olipa hyvinvarusteltu yksilö. Satunnaisia sankareita siis ovat yleensä nämä urhot, jotka pääsevät puheisiin.

Ja myös välillä kyselty, ”Onko sulle joskus tullut vastaan mies, joka ei pysty? Mistähän se johtuu?”. Naisen mielessä takuulla käy ajatus, että minä en ole haluttava. Veikkaisin kuitenkin, että tämä on miehelle vielä suurempi pala nieltäväksi kuin naiselle. Vaikka vaikeaa molemmille. Eikä kyseessä tarvitse olla ikivanha impotentti vaan stressi ja moni muu tekijä vaikuttaa nuorempienkin mieskuntoon. Mutta jos jokin painaa mieltä, niin luottoystäville uskoudutaan.

Myös todella erikoiset ja omituiset ehdotukset seksin saralla usein pääsevät kysymyslistoille. Nämä ehkä kannattaa jättää luottamukselliseen suhteeseen, jos ei halua niitä ulkopuolisten tietoon. Olen kuullut kaverini suusta mm.: ”Voitko kuvitella, että se mies halusi mun pissaavan sen päälle kesken hommien..?!?”

Vertailemmeko miesten kokoa? Emme ainakaan minun kaveripiirissäni. Muista en tiedä, mutta mittanauhan esiin kaivaminen intiimillä hetkellä ei käy edes mielessä. Mutta myönnettäköön nyt, että kyllä useimpien naisten mielestä koolla on jonkinlaista väliä. Makuja on silti yhtä monia kuin on naisiakin.

Happy couple

Raisa lähetti minulle linkin, jonka saatesanoina luki ”pitäisikö harkita hampaatonta brittiä?”. Katsoin viestiä pari kertaa ja kysäisin, että miksi. Syykin oli selvä, jonkun onni on löytynyt tällaisestä miehestä.

Hämmentää on se, että onnellinen nainen on nuori ja kaunis suomalaisnainen. Monelle varmastikin aiemmista käänteistään tuttukin. Jasmin Mäntylä on tuo onnellinen nainen.

Happy Couple

Kuva: seiska.fi/Jasmin-Mantyla/Happy-couple-/1047433

En haluaisi olla ikäkriittinen, mutta pakko todeta, että mies näyttää enemmän isältä kuin poikaystävältä. Mutta rakkaushan on sokea. Eikä ulkopuolelta todellakaan voi tietää, miten hieno parisuhde näilläkin kahdella on. Kai se sitä on, kun häät ovat piakkoin.

Aikanaan poikaystävääni on luultu isäkseni. Ikäeroa oli 8 vuotta. Minä näytin ikäistäni nuoremmalta, hän vanhemmalta. ”Laitetaanko tyttärelle sitten kana- vai lihahampurilainen?”, kysymys saa vieläkin miettimään. En haluaisi enää koskaan törmätä tuohon kysymykseen ravintolassa, kun olen kahden syömässä miehen kanssa. Ja minä oli tällöin yli 30-vuotias.

Tietoinen epäonnistuja?

Viestiteltiin Katrin (ikäiseni frendi)  kanssa yksi ilta. Kuulin, että olen tietoinen epäonnistuja. Hölmistyin. Ai miksi? No kun voin lähteä treffeille tai tapailla, ilman että mies on todella potentiaali. Vaikka voi olla pieni epäilys, ettei hommasta kuitenkaan mitään tule.

Minä taas haluan antaa mahdollisuuden treffeille, jos on edes toivetta potentiaalista. Tosin tarinassa on aina kaksi ihmistä, toinen voi olla eri mieltä. Ekat treffit kun voi olla vähän jännittäviä, toisilla voi ottaa jo rennommin. Kolmannet jos tulee, niin molemmat ovat jo varmasti kiinnostuneita. Paljastuu se aito ihminen. Sitten voi miettiä tarkemmin, että miten potentiaali on? Puolin ja toisin.

Eikä treffeille tarvitse mennä ”loppuelämä yhdessä”- ajatuksella. Välillä on kiva tavata uusia ihmisiä ja siitä voi syntyä vaikka mitä, jos toisen kanssa on hyvä olla ja hauskaa. Toki ihan parasta olisi, jos heti olisi mieletön kemia ja viikon päästä asuttaisiin yhdessä. Sadut on kuitenkin erikseen, tämän ikäisenä jyllää realismi.

Mun mielestä tietoinen epäonnistuja on se, kuka ei anna edes mahdollisuutta, jos ei ole todella potentiaali kaikin puolin. Usein niillä todella potentiaaleilla on monta verkkoa vedessä. Yhdet tai kahdet treffit eivät ehkä ole kuin muutama tunti elämästä, mutta ne voivat muutta kaiken. Katri ei anna miehelle mahdollisuutta, jos tämä ei ole oikean pituinen (nainen + 20cm) tai hiusten väri on väärä. Siinä vasta epäonnistumisen riski on suuri, ainakin siihen että on loppuelämän yksin. Ja voi miettiä vaikka tämän tekemistä

 

Eronnut mies on katkera mies?

Jutustelimme töissä tällä viikolla kahvitunnilla parisuhteista. Niiden vaikeuksista, hyvistä puolista ja huonoista puolista. Kaikki muut meillä töissä ovat perheellisiä, paitsi minä. No, kaikki muut ovat myös vähintään 5 vuotta minua vanhempia.

Miespuolinen työkaverini Kimmo totesi jossain vaiheessa keskustelua seuraavaa: ”Yhtään haukkumatta ystäviäni on pakko todeta, että eronneet miehet ovat äärettömän katkeria. Ne katkeroituvat naisille. Eronneista miehistä vaan tulee sietämättömiä, ei niiden kanssa voi enää elää. Niitä miehiä kannattaa naisten välttää.” Kimmo on naimisissa ja kolman pienen lapsen isä. Emme ole kovin paljon jutelleet hänen avioliitostaan, mutta päällisin puolin asiat tuntuvat olevan kunnossa.

Tuo kommentti jäi mietityttämään minua. Olen itsekin tavannut tällaisia eron katkeroimia miehiä. Seurustellutkin sellaisen kanssa. Uusi tyttöystävä saa itselleen usein myös ”terapeutin” roolin ja kaikki ex-vaimon karmeudet ja luonneviat puretaan tyttöystävälle. Ei ihme, jos suhde ei kestä tätä. Jos olo on kuin jäteämpärillä, ei varmastikaan tunne kovin pitkään ihastuksen tunteita. Sääliä ehkä, mutta sille perustalle ei parisuhdetta oikein voi rakentaa. Olen itse tyrinyt juuri tässä kohtaa ja ajatellut, että aika parantaa haavat. Näin ei valitettavasti minun kohdallani käynyt. Aika kultasi muistot ex-vaimosta ja katkeruuden tunteet siirtyivät muihin asioihin.

Kaikki eivät katkeroidu erosta. Niin naiset kuin miehet voivat katkeroitua yhtä lailla. Mietin tässä, että johtuuko katkeruus jätetyksi tulemisesta ja sitä kautta pettymyksen tunteista eikä itse erosta? Onko se sittenkin niin, että jätetty ihminen on katkera ihminen?

Ero

Kulissit kunnossa

Olin viikonloppuna lapsuudenkaverini Sadun luona. Mietin Satua ja hänen elämäänsä auringon paistaessa, keväästä villiintyneenä 120 lasissa motarilla ajaessa.

Miten erilaiset elämämme ovatkaan, vaikka lukioaikoina vielä haaveilimme samoja asioita. Molemmilla osa on toteutunut, osa ei.  Hänen elämänsä ei ole kuin satua. Joskus on ollut, mutta nyt hänellä on portinvartija onnellisuuteen.

Olen käynyt Sadun luona yli kuukausi sitten. Hänen miehensä Mika kysyi, että taasko Raisa tulee. Siis taas? Mikan kanssa vaihdamme parit pakolliset sanat. Hän ei siedä minua, kun vietän aikaa hänen avovaimonsa ja lapsensa kanssa. Hän myös varmasti tietää, että Satu on puhunut parhaalle ystävälleen paljon asioita. Lapsi taas palvoo minua, hyppii riemusta kun kuulee, että Raisa ja koirat tulevat.

Monta vuotta sitten Mika muutti Sadun kanssa kauan pois ihan maalle. Silloin kaikki sanoivat Sadulle, että mieti vielä, olet tosi kaukana ihan kaikesta sekä sukulaisista, ystävistä että harrastuksista. Joka paikkaan on tooodella pitkä matka. Mies dominoi ja Satu alistui, maalle muutto tapahtui.

Kaikki meni jotenkin ok, kunnes kuvaan tuli perheenlisäys. Satu jäi kotiin ja on ollut reilut kaksi vuotta lapsen kanssa kotona. Töihin hän ei enää pääsekään, koska mies haluaa hänen olevan lapsen kanssa kotona. Nyt mies saa käytettyä valtaa, kun on perheessä se kenen tuloilla eletään. Lapsen kanssa pitäisi olla vain kotona, ei käydä puistossa, ei ystävien tai sukulaisten luona. Mahdollisimman pieni elintila lapselle ja Sadulle. Heillekään ei ole kukaan tervetullut. Elokuussa käyneet sukulaisetkin olivat taas tulossa kylään, siis taas kun edellisestä käynnistä on melkein puoli vuotta. Ystävillä on pitkä matka käymään ja kun mies aina kertoo olemuksellaan ”ei tervetulleeksi”.

Yhdessä he eivät tee mitään, ainakaan mitään mitä Satu haluaa. Jos on jotain yhteistä esim. kavereiden 35v juhlat, tulee hän aina yllättäen kipeäksi. Satu saa taas selitellä miksi Mika ei ole mukana, harmittaa hänen puolestaan. Toisaalta, kukaan tätä Mikaa ei kaipaakaan, vaikka hyvin käyttäytyykin, jos hän jostain syystä on tullut mukaan.

Mika ei halua erota, Satu haluaisi. Sitä ei kuitenkaan voi oikein edes ottaa puheeksi, kun Mikan mielestä kaikki on hyvin ja ärtyy nollasta sataan hetkessä.  Lapsi pelästyy kotona tapahtuvaa huutoa ja Satu ei halua tartuttaa pelkoa lapseen.

Äiti on lapselle kaikki kaikessa ja ihan huippuäiti onkin. Lapsi on aivan ihana ja toimelias, olisipa omani.  Isä ei lapsen kanssa tee mitään, ei koskaan. Silti lapsi ei saisi olla pois kotoa. Satu pelkää, miten mies käyttäisi lasta koston välineenä erossa. Minä pelkään, mitä metsän keskellä voi tämän miehen kanssa tapahtua.

Muut varmasti luulevat, että tällä pariskunnalla pienen lapsen kanssa on kaikki hyvin. On punainen tupa ja perunamaa. Se vaan ei vielä takaa onnellisuutta. Voisinpa tehdä jotain, edes vähän. Päätös on kuitenkin Sadun, kukaan muu ei häntä saa lähtemään kuin hän itse. Ystävänä voin vain kertoa, että autan jos tarvitaan ja olen tukena tapahtui mitä tapahtuikaan. Toivon hänelle kaikkea hyvää, haluan nähdä sen hymyilevän Sadun, joka nauttii elämästä ilman että tarvii varoa Mikaa. Ja että lapsi saisi kasvaa onnellisessa ympäristössä, parivuotiaskin vaistoaa ilmapiirin.

Ex mielessä :(

Tuo mies, mistä hehkutin viime viikolla on menneen talven lumia, kuten talvikin. Sinänsä harmi, koska tällä miehellä oli hieno asenne elämään. Sitä ei pidä ottaa niin vakavasti. Ja oli muuten ihana herätä toisen kainalosta. Sitä fiilistä on ollut niin ikävä!

Kaikki ei aina ole ruusuilla tanssimista, omassa tapauksessa tuntuu tanssi olevan lähinnä nokkosissa.  Kynttilän valossa, toinen siinä lähellä ja niin hyvä fiilis. Mutta fiilis tipahti aika äkkiä alas. Ex ilmeisesti oli vielä miehen mielessä tai ainakin hänestä hyvin paljon puhuttiin.  Sinänsä ihan ok, mutta kun tarkoitus on tutustua uuteen ihmiseen, niin olisi kiva elää tässä ja nyt, eikä miettiä sitä exää. Tuli väkisinkin kiusallinen olo ja kysyinkin, että kaipaatko takaisin häntä? Ei kuulemma, mutta jos toinen tulee mieleen ja hänestä puhuu, niin mietin uskoako vai ei?

Annoin hänen jäädä pohtimaan menneisyyttä ja jatkan kohti uusia treffejä. Puhtaalta pöydältä on aina paras aloittaa