Elämällä ei ole otsikkoa

Emma sanoi mulle, että täällä on vielä: ”Voin todella sanoa, että tätä kannatti odottaa. Vannoutunut vanhapiika, kohtasi unelmiensa miehen. Sen pituinen se.”

Tottahan se on, mutta vaikka löytää elämänsä miehen, niin parisuhteeseen vaikuttaa moni muukin tekijä. Kaikkiin ei voi itse vaikuttaa. Niinpä tässä ollaan oltu sinkkuna jo jonkun aikaa. Sitä ennen väsytetty itsensä henkisesti parisuhteen lopussa, puhuttu, mietittty ja todettu että pakko luovuttaa. Mies haki tavaransa luotani. Oven sulkeuduttua iski epäusko. Epätoivo. Itsetutkinta.

Kului hetki. Tapasin yhden miehen. Pitkän, komean, sporttisen, melkein täydellisen.  Se hymy kun kohdattiin oli uskomaton. Nautimme hetkistä, läheisyydestä, kroppani ja mieleni hyrräsi huomiosta. Tapailu, josta tiesi, ettei voi tulla mitään enempää. Epäonnistunut parisuhde unohtui hyvin samalla molemmilta. Tapailu päättyi auringon paistaessa suudelmaan aamulla. Sen pituinen se.

Näimme Unelmien miehen kanssa pari kuukautta suhteen päättymisen jälkeen. Sain samalla tavarani. En vain kyennyt hakemaan niitä aiemmin. Mies oli rentoutuneen oloinen, näytti komealta. Tuntui hassulta halata sitä ihmistä ja muisti fiiliksen, kun halattiin ekan kerran. Katsoa häntä istumassa pöydän toisella puolella.

Ei parisuhde ole unohtunut. Koin paljon hyviä hetkiä ja onnellisuutta,  hetken sain olla ”me”. En niitä hetkiä vaihtaisi pois. Sinkkuelämässä kaipaa hellyyttää, seksiä, yhdessäoloa, ”me”-fiilistä, tunnetta että nyt kuuluu joukkoon. Ja ihastumisen, rakastumisen tunne on jotain mieletöntä. Ehkä joskus taas.

Helluntai meni – heila puuttuu?

Blogivuosien saatossa monesti mietimme Raisan ja muutaman muunkin sinkkukaverin kanssa sitä, miksei Suomessa ole matchmaking -palvelua. Jenkeissä näitä on vaikka kuinka monta, omansa jokaiselle genrelle jopa. Jos nyt jäät miettimään asiaa, niin esimerkkinä voin mainita Rikkaiden Deittipalvelun, joka on ainakin aiemmin näkynyt suomalaisillakin tv-kanavilla.

Olitpa miljonääri tai jotain muuta, niin nyt näyttää olevan tarjolla myös pääkaupunkiseudulla Suomessa ihka oikea matchmaking -firma eli Heila Matchmaking. Löysin tämän eräästä luottolähteestäni. Koska ei ollut aprillipäivä, klikkailin sivuille ja tutkailin asiaa lisää. Vaikuttaa ihan oikeasti lupaavalta. Joskus kannattaa siis työpäivän kesken hetki vetää henkeä ja keskittyä iltapäivälehtien tutkailuun. Tiedä mitä sitä löytää.

Olisikohan jopa niin, että minäkin jumiutunut vanhapiika saisin itsestäni tuon verran irti. Hei, 240 euroa on aika peanuts, jos sillä saisi elämänsä prinssin. Tai edes hyvät treffit. Iso ehkä tälle.

Veikkaan tosin tarjolla olevan 638 fiksua, kaunista ja liikunnallista naista yhtä miestä kohden. Vink, vink, heitänkin siis haasteen kaikille sinkkumiehille ja niitä tunteville. Olkaa nyt kilttejä ja pelastakaa meidät yhä etsivät sinkkunaiset, saatatte tehdä elämänne parhaan teon. Täällä jos jossain ollaan tosissaan (ainakin luulen niin) eikä etsitä pikatoimituksella irtoseksiä käymättä baarissa. Lainaus on miespuolisen ystäväni kuvaus. Hän haaveilee siitä, että Tinder olisi ollut olemassa hänen sinkkuaikoinaan…

Ja bonusvinkki, jos se telkkari on sulle THE vaihtoehto niin Bachelor tulee taas ja haku on päällä!

 

 

Ystävällisyyden dilemmako?

Haluaisin niin kirjoittaa tähän, että olen tavannut jonkun ihanan miehen. Mutta kun en ole. Ikävä kyllä. Sen sijaan olen saanut tänä vuonna yllättävän monta ehdotusta, joita en odottanut enkä toivonut.

Alkuvuoden kokemusten lisäksi eräs mies oli bongannut kuvani Facebookista ja ehdotti treffejä. Mutta perui ne, koska ei enää itse halua lapsia. Hän kysyi asiaa suoraan viestissään ja minä vastasin, että yhä toivoisin lapsia ja perheen. Miehellä oli jo monta lasta ja hän totesi, ettei meidän sitten kannata tavatakaan. Heippa sitten vaan!

Sen jälkeen oltiin isommalla porukalla viikonlopun laskettelureissulla. Kaverini miehen veli oli lähtenyt mukaan myös. Olen tavannut hänet ennenkin monia kertoja ja meillä on myös yhteinen kummipoika. Hän kuuluu kategoriaan ikisinkku, en ole koskaan nähnyt häntä naisen kanssa. Hänen kohdallaan minun viisarini ei värähdä millään lailla. Eikä hänkään ole koskaan ennen osoittanut mitään mielenkiintoa minua kohtaan. Ehkä häneen on iskenyt epätoivo tai pari siideriä liikaa… Mutta päädyin erittäin outoon hetkeen hänen kanssaan.

Meillä oli iso 10 hengen vuokramökki ja sain tuurilla oman huoneen. Kun oli petaamassa sänkyäni, niin tuo mies ilmestyi huoneeseeni auttamaan. Onpa kiva juttu, ajattelin siinä vaiheessa. Kun mies haali kaapista toisen setin peittoa ja tyynyä, ihmettelin. ”Kyllä sitä pitää tuplat olla”, vastasi mies. Niinpä kai, mutisin itsekseni katsellessani kun hän lähti hakemaan toisen setin pussilakanoita.

Kun tulin yöllä keittiöstä, löysin miehen huoneestani. Odottamasta minua. Ilman paitaa. Farkkuja hän ei ollut vielä ehtinyt riisua. Voi luoja! Olinhan jo nähnyt hänet saunan jälkeen alasti. Mitäpä sitä pyyhettä käyttäisikään… Nappasin hammasharjani ja viuhahdin salaman lailla vessaan. Miettimään, miten saan tuon humalaisen miehen siirtymään mihin tahansa muualle kuin minun parillisille lakanoilleni. Tähän en todellakaan ollut varautunut.
Kävipä minulla tuuri, kun tulin ulos pakoreissultani. Ystäväni kertoi juuri miehelle, että hän on menossa väärään huoneeseen. Ja osoitti miehelle toista huonetta, taluttaen hänet ulos minun huoneestani. Livahdin heidän ohitseen, toivotin hyvät yöt ja laitoin oven kiinni. Mietin pitkään olinko taas ollut liian ystävällinen hänelle ja hän tulkitsi sen kiinnostukseksi? Mies on yhtä flirtti kuin rautakanki, joten mitään huumoripitoistakaan vink vink -meininkiä minun osaltani ei taatusti ollut. Ainoa syy minkä keksin, on se, että keskustelin hänen kanssaan kahdestaan puolen tunnin verran alkuillasta.

Jos jollain on hyviä, uusia näkökulmia siihen, miksi nainen saa aivan väärät miehet innostumaan, niin olkaa hyvä ja kommentoikaa! Se tuntuu olevan minulla tämän hetken teema ja näitä kohtaamisia ei enempää ole tilauksessa…

Olen 40

Ikä ei ole vain numeroita. Ainakaan lapsettomalle, perheestä haaveilevalle naiselle. Täytin 40 vuotta. Myönnän avoimesti, että ei ole kivaa. Minullakin oli aina ajatus, että tässä iässä elämäni olisi jotain aivan muuta kuin se on.

Kuin olisin ylittänyt viimeisen maalirajan. Viimeisenä. Yleisön jo poistuttua paikalta. Ehkä vaan on hyväksyttävä ettei mikään oikeasti muutu. En saanut sitä mitä halusin. Olen yrittänyt ja epäonnistunut. Yrittänyt ja epäonnistunut. Olen kyllästynyt yrittämään. Miksi ihmeessä niin moni muu onnistuu ja minä en?

Olen kuullut monia kertoja, sinun pitäisi tehdä näin. Sinun pitäisi muuttua. Sinun pitäisi sitä ja tätä. Jokainen voisi tehdä asioita eri tavalla. Minulle tästä jää vain tunne, että minä en kelpaa sellaisena kuin olen. Samalla olen kuullut satoja kertoja, etteivät ihmiset ymmärrä miksi minä olen sinkku. Minäkään en ymmärrä.

Miksi en voinut syntyä ihmiseksi, joka haluaa luoda uraa ja elää yksin? Harrastaa ja matkustaa. Nauttia ystävien seurasta. Minulla voisi asiat olla todella hyvin. Voisin ilolla juhlistaa tasavuosia ja olla onnellinen siitä mitä minulla. Mutta nyt en vaan pysty. Satunnaisesti pohdin, onko niin ettei ihminen voi saada sekä hyvää työpaikkaa että perhettä. Seuraavassa hetkessä avaan Facebookin ja muistan, ettei tuo pidä paikkaansa. Tunnen monta äitiä, jotka ovat hyvässä asemassa, hyvällä palkalla.

Tiedän, että heilläkin on omat haasteensa. Niin on minullakin. Antaisin silti mitä tahansa, jos voisin kohdata ongelmat rakkaan perheen kanssa yhdessä.

Valitan vaiks ei saiskaan

Elämä on kummallista. Kun joku saa kaiken mistä on haaveillut niin elämä ei olekaan hyvin. Ja kaikilla muilla luonnollisesti on paljon paremmin.

Minua jurppii. Paljon. Kävimme isolla kaveriporukalla ulkona viikko sitten. 10 naista, 3 parisuhteessa, yksi tuoreeltaan eronnut ja yhdellä perhe. Loput sinkkuja. Kaikilla haave perheestä. Sillä yhdellä, jonka asiat ovat toiveiden mukaan elämä on niin rankkaa. Miksi? No kun kerran yössä saattaa pieni lapsi herätä. Omakotitalossa, jonne on juuri muutettu. Pitkällä kesälomalla, kun olisi kiva nukkua. Jotta jaksaa sitten syksyllä palata upouuteen vakituiseen työhön.

Mites meillä muilla?

– Parisuhteellisilla toisella loppuu työt heinäkuussa. Toisella on mies, joka ei halua enää lisää lapsia, nainen taas haluaisi sen ensimmäisen, ehkä jopa kaksi.

– Sinkuista yksi on työtön, toista kertaa vuoden sisällä. Yksi on juuri palannut burn out -saikulta stressaavaan työhön. Kolmas on yt-kierrosten oravanpyörässä taas kerran.

– Eronneella on niin rahahuolia kuin isoja haasteita työpaikalla. Avioeron lisäksi.

Jotta valita vaan. Onneksi meillä muilla on valtavan kivaa ja ollaan niin onnellisia. Yhtään ei v***ta. Herätään yölläkin ainoastaan stressin takia. Ja joka yö yksin.

Sinkkuus satuttaa syvältä – voisiko tässä olla syy?

Hienoa tekstiä toisesta blogista. Suosikkikohtani: ”Ihme voi löytyä mistä vain ja milloin vain”

Sinkkuus satuttaa syvältä – voisiko tässä olla syy?.