Kevään treffejä

Kävinpä tuossa jokin aika sitten treffeillä. Nämäkin olivat ns. lukijatreffit. Mielenkiintoista tavata ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet omasta elämästä. Jotenkin samalla omituista.

Käytiin tosiaan jokin aika sitten kävelyllä ja sen jälkeen viinillä. Mukava mies, ei siinä mitään. Mutta kipinää ei tällä kertaakaan syntynyt. Kummankaan puolelta. Näitä juttuja ei harmi kyllä voi tilata, vaan pitää tyytyä siihen mitä annetaan. Kipinää joko on tai sitten ei ole.

Treffien aluksi luulin kohdanneeni oharit. Sovitulla paikalla kun ei näkynyt kuin yksi mies yksin. Ja kello oli jo viisi yli. Hän seisoi selin treffipaikkaan, pipo syvällä päässä ja selaili kännyänsä. Kävelin pari kertaa ohi, mies ei reagoinut mitenkään. Eihän se tuo voi olla, ajattelin. Kyllä treffejä odottava mies katselisi ympärilleen… Päätin kuitenkin lopuksi käydä varmistamassa asian ja tuo mieshän se sitten olikin.

Ehkäpä minun kiintiöni kemiallisiin reaktioihin on täynnä? Tätä pohdin pitkään treffien jälkeen. Minä en vaan ehkä syty enää millekään, voihan se olla niinkin. Uskon itse, ettei sellaisia tosi kovia kolahduksia elämään mahdu kuin muutama. Ehkä ne on jo takana päin? Tämä viikko onneksi on vihjannut toisin. Katsotaan josko tämä juttu kantaisi pidemmälle tällä kertaa.

Pari huolestuttavaa kipinää heitti eteen viime yö. Kävelin kotiin baarista ja päätin kerrankin kävellä eri kautta kuin muuten. Vaihtelu virkistää, sanotaan. Vaihtelunhaluni ansiosta törmäsin Toniin keskellä katua. Lyhyt kohtaaminen ja pari vaihdettua sanaa. ”Mä soittelen sulle lähiaikoina” ja hämmennyin täysin. Perhana, mä niin haluaisin pystyä olemaan rationaalisesti ajatteleva miesten suhteen…

Emman deittisaldo v. 2014

Kertasinpa minäkin oman deittisadoni vuodelta 2013. Tiivistetysti voisin sanoa, että kierrän kehää kuin formulakuski konsanaan. Paljon kierroksia, mutta menopeli hajoaa ennen maaliin pääsyä. Todennäköisesti jatkan samaa kehää ensi vuonnakin, jospa vastaan tulisi komea varikkomies.

Viime vuosi alkoi Tonin kanssa. Soutamista ja huopaamista jatkui kaikkiaan puolitoista vuotta. Vielä syksyllä hän yritti saada minua viereensä. Lokakuun jälkeen hänestä ei enää ole kuulunut. Ja olen ihan tyytyväinen siihen, ei tuosta koskaan mitään olisi tullutkaan. Pidin tiukkaa linjaa, en vastannut enää hänen öisiin viesteihinsä. Hän ymmärsi viestin, minua ei enää jojoteta.

Innostuin keväällä uutuuttaan hohtelevasta Tinderistä. Vaikka Toni pyörikin kuviossa. Ja huokaus, kaikki into ja lupaukset lopahtivat kuin märkä rätti tiskialtaaseen keittiön suursiivouksen jäljiltä. Tulos ei treffien treffejä. Yksi mies perui treffit, koska olin hänelle liian pitkä. Yksi vaan katosi, enkä kuullut hänestä mitään vaikka olimme sopineet treffit. Kellonaika ja paikka puuttuivat, kuten lopulta myös mies. Tinder meni kiinni. Ja pysyy kiinni.

Ja sitten Kalle. Homma joka on jäänyt jonnekin tuonne ajatusten tasolle. Mies, joka saa minut yhä ihan totaalisen sekaisin. Aika mahtavaa huomata, että sellaisiakin miehiä muuten on vielä jäljellä! Olemme työn kautta tekemisissä yhä edelleen ja tapaamme piakkoin. Annan asian mennä painollaan, ei minusta ole tämän enempää lähestymään. Mutta ensi vuonna en saa toistaa samanlaisia kardinaalimokia, sitä en enää anna itselleni anteeksi. Sanottakoon, että ottaisin jos saisin 🙂

Vuoden irtopisteet. Harharetki Crusheoon kannatti. Vaikka olinkin juuri tavannut sen ihanan palomiehen. Kesäyössä tapasin myös tosi kivannäköisen poliisin, jota näin uudemmankin kerran. Jos ensi vuonna ei löydy elämäni miestä, niin sitten tarvitaan paljon tällaisia.

Vuosi vaihtuu kaukana kotomaasta. Jos käy superhyvä tsäkä, niin emme vaihda sitä kaksin Raisan kanssa. Sitä kuuluisaa lomaromanssia odotellaan, molemmat.

Ja ikä oli mikä – osa 2.

Olen muutaman päivän ollut hyvin hämmentynyt. Minulle selvisi, että Toni on alkanut oikeasti seurustella. Mies, joka ei ole vuosiin seurustellut ja perusteli minulle tilannetta sillä, ettei voi sitoutua elämäntilanteensa takia. Jaa, sanon minä.

Tyttöystäväksi on valikoitunut Alma-Petriina, ikää 22 vuotta. Ammatti showtanssija. No varmaa on, että hänellä ei liene vielä tarvetta perustaa perhettä. Toni on pari vuotta minua vanhempi. Mies, joka aina sanoi ettei voi kuvitellakaan itselleen yli 3 vuotta nuorempaa seurustelukumppania. Ymmärrän kyllä, mitä mies näkee nuoressa naisessa. Mutta mietin itseäni kun olin 22 vuotta. Silloin pidin nelikymppistä miestä aivan liian vanhana omaksi seurustelukumppaniksi. Ehkäpä jet set -elämä vippikortteineen ja shampanjatarjoiluineen viehättää joita kuita…

Ketuttaako minua kuin pientä oravaa? Ei. Ja se on hyvä. Niin ja tämä oli sama tyttö, joka hyppäsi autosta ulos.  Minä en voi muuttua 22-vuotiaaksi showtanssijaksi enkä sovi yhteen miehen kanssa, joka sellaista etsii. Nuorena eletään hetkessä, eikä ikä ole kuin numeroita. Mutta 38-vuotiaana reilut 20 vuotta vanhempi mies ei välttämättä enää tunnukaan niin oikealta  vaihtoehdolta… Tiedä häntä, toivottavasti onnistuvat. Meitä tosiaan on moneen junaan.

Miten ymmärtää miehiä – lyhyt oppimäärä, 2. tunti

Olen taas hämmästellyt sitä kuinka erilaisia miehet ja naiset ovat. Miten miehiä oikeasti tulisi tulkita? Menee hutiin turhan usein… Järjestettäiskös työväenopistossa alkeiskurssia aiheesta? Pitää tutkailla.

Parin viime viikon saldo on kasa ohareita ja muutama outo hetki. Ja kyseessä kolme eri miestä.

Emma: Tarvitsisin apua verhotangon kiinnittämiseen, en itse ylety.
Mies: Joo, mä voisin kyllä tulla auttamaan. Ensi viikolla varmaan onnistuu.
Emman tulkinta: Kivaa, ensi viikolla päästään tästä ongelmasta.
Todellisuus: Mies ei ”ehdikään”, parista kyselystä huolimatta. Miksi mies suostuu ja joka kerta sanoo haluavansa tulla auttamaan? Verhotanko on yhä sohvan alla. Toinen mies ja sama käytös. Onko tämä siis ylivoimainen tehtävä vai mikä?

Mies: Olisi tosi kiva nähdä sua. Sopiiko lauantai-ilta.
Emma: joo, sopii hyvin. Kiva nähdä suakin.

Todellisuus: Puoli tuntia ennen tapaamisesta tulee este. Ex-vaimo kiukkuilee. En pääse, kun köysi on kireä. Tosi pahoillani.
Emman tulkinta: Miehellä ei ole rohkeutta sanoa hanttiin vaimolle (liekö ex nyt tai tulevassakaan). Ketuttaa ja isosti.

Emma: Mä voisin tulla hakemaan mun tavarat sun luota.
Toni: Joo, huomenna käy.

Emman tulkinta: Huomenna voin hakea mun tavarat.
Todellisuus: Kolmet oharit viikon sisällä. Toni unohti, että oli sovittu tapaaminen. Joka kerta. Kolmansien oharien jälkeen pyydän häntä tuomaan tavarat. Ei onnistu. No, lopulta hän soittaa olevansa alaovellani auton kanssa odottamassa. Kyydissä istuu ainakin 15v. minua nuorempi nainen. Hänet on tarkoitus jättää matkalla omaan kotiinsa. Ensimmäisissä liikennevaloissa nuori nainen nousee yllättäen ulos ja ilmoittaa ”Mä kävelen tästä”. En tiedä mitä tapahtui, ehdimme sanoa vain Moi. Kun olen saanut tavarani, Toni toteaa, että ”tuothan sä nämä ensi talveksikin säilöön?”. Sanoin ettei tarvitse, koska aion muuttaa, pitää kai alkaa etsiä uutta asuntoa toden teolla… Ja kun viimeksi tapasimme.

Ymmärtämykseni oli myös linnunradan laitamilla siinä kolmen maissa lauantaiyönä, kun puhelin soi. Nuori mies, jota aikanaan tapailin. Koska tiesin hänen olevan Kuusamossa viikonlopun, niin mahtoi olla tosi tärkeää asiaa?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä ihmettä?

Tapasin Tonin eilen. Hänen aloitteestaan. Kävimme keskustelun, jonka jälkeen voin taas todeta, että naiset miehet ovat aika erilaisia. Kaikki sai alkunsa siitä, että olin Facebookissa tehnyt päivityksen, jonka sisällöstä ymmärtää, että haluaisin lapsia suhteellisen nopeasti. No, jos niitä aikoo tehdä niin ikähän tässä väistämättä tulee vastaan. Mies oli joka tapauksessa tulkinnut kommenttini täysin oikein.

Toni kertoi haluavansa perheen ja myös lapsia. Minun kanssani. Muttei nyt, sillä se ei sovi hänen elämäntilanteeseensa. Yt-luuta kun heiluu, niin monet asiat muuttuvat myös yksityiselämässä. Minä en luultavimmin voi odottaa enää vuosia. Biologia vaan pitää siitä huolen. Omasta mielestäni asiat järjestyvät aina jotenkin. Joku toinen taas voi haluta, että talous on todella tasapainossa, kun perustaa perhettä. Kumpikaan ajatus tuskin on väärä, ne ovat vain erilaisia.

Ajoitus on joskus hankalimpia asioita maailmassa. Täydellistä hetkeä ei ole luultavasti koskaan. Pitäisi vain osata tarttua niihin tilaisuuksiin, joita on.

 

Hupsista heijaa

Taitaa oma loppukirini alkaa muistuttaa radalla juoksua. Kierros toisensa jälkeen eteenpäin ja pitstopille samaan paikkaan. Kaikista vakaista ja niistä epävakaista päätöksistä huolimatta, jotenkaan en pääse irti Tonista. Ehkäpä ei hänkään minusta, sillä lauantaiöisen viestin jälkeen seuraava viesti tuli jo sunnuntaina.

Hän oli kavereineen ollut katsomassa jääkiekkoa lähibaarissa ja ehdotti, että tulisin käymään. Hetkeäkään mietimättä vastasin myöntävästi. Vaikka pari viikkoa sitten olin itsekseni päättänyt, että se on loppu nyt. Tässä minulla on heikko kohta, en vaan saa sanottua hänelle ei.

Kun pääsin baarin, näen Tonin baaritiskilla toisen miehen seurassa. Toinen mies on exäni, sen vaikeimman, parhaita kavereita. Maailma on pieni, siis todella pieni. En haluaisi sotkea menneitä parisuhteita nykyisiin kuvioihin. Päätin reippaasti ottaa iloisen asenteen ja kaikki meni ihan mukavasti. Kun lähdimme ulos ravintolasta ovimies tervehtii minua iloisesti nimeltä. Ja kukas se siinä. Toisen exäni parhaita kavereita. Karman lakeja ja niin edelleen. Periaatteessahan ei tuolla nyt väliä ole, mutta mutta…

Aamulla harmitti nousta. Pakko mennä töihin. Minä olisin vain halunnut vetää peiton korville ja Tonin vielä hiukan lähemmäs.