Kun omaa elämääni ja netin kautta syntyneitä suhteita miettii, niin voiko näin olla? Itse kuitenkin olen sinkku, vanhapiika ja mitä kaikkia muita nimityksiä onkaan minulle.. Itse tykkään esim. itsenäinen nainen- nimikkeestä 🙂 Tällä otsikolla kuitenkin on artikkeli aiheesta täällä e-Kontaktin- sivuilla. Sitä sivustoa en olekaan kokeillut… vielä. Toisaalta, joskun kun on eri palstoja kurkkinut, niin samat jampat saman kuvan kanssa koittavat onnean kaikissa. Vai onkohan tämä heille vain harrastus?
Artikkelin mukaan perustelut onnellisuudelle ovat seuraavat:
1. kun ihminen lähtee nettideittisivustolle, hän on jo täysin valmis parisuhteen syntyyn ja on myös valmis sitoutumaan. Tutkijat arvioivat, että nettideittailijoilla on korkeampi motivaatio löytää oikeasti toimiva ja pitkäaikainen suhde.
=> Näitä juuri eronneita, jotka eivät ole vielä edes valmiita uuteen suhteeseen ei varmaan lasketa tähän?? Näitäkin, jotka oikeasti haluavat jotain löytää toki on, mutta sitten näitä: ”Kiinnostaako vanhempi varattu mies”- viestejäkin riittää.
2. Toinen syy on se, että nettitreffaillessa kirjoittaa jo elämänsä tärkeimmät määreet profiiliisi ja siitä on helpompaa lähteä etenemään.
=> Ja fakta on, että useissa vain pari riviä tekstiä ja jos ei ole kuvaa, niin kukaan ei katso profiilia.
3. Kolmanneksi ihmisen ei tarvitse ”tyytyä” siihen, mitä omassa kotikaupungissasi tai ystäväpirissä on tarjolla, vaan voi oikeasti etsiä itsellesi sen oikean ihmisen. Myös se, että etsi suhdetta laajemmasta joukosta kuin mitä välitön lähipiiri edustaa, takaa onnellisemman parisuhteen syntymisen: saa ikään kuin uutta ponttaa koko elämään ja laajentaa elinpiiriään.
=> Jep. Toi helppoa tavata tyyppiä jostain Vaasasta. Sen helpompaa tavata ja vähän useamminkin, kun edes 100km lähistöllä. Toisaalta miettii, että itse en ole ainakaan mihinkään Vaasaan valmis muuttamaan vai muuttaisiko toinen pk-seudulle ja jättäisi lapset sinne? Ai miten niin lapset? No yhteishuoltajuuksia tuntuu olevan enemmän kuin joka toisella.
No profiili on deittisivustolla- onnea odottamassa 🙂
Loppukiri 
Itse olen löytänyt suuren osan enemmän tai vähemmän pitkä- ja lyhytaikaisista seurustelukumppaneistani netin deittiprofiileista. Muutama oli osa elämää lyhyesti, osa jäi ystäviksi ja nyt jaloissa pyörii eräs vakiintunut kaveri (tarkennus: vakiintunut siis minun kanssani, ei muuten vain varattu 😀 ). Olen kokenut neittideittailun saralta paljon kritiikkiä. En ymmärrä. Elämänpiirini ovat olleet pienet: työ – koti -koiran lenkitys – kuntosali -akselilta ei helposti uutta seuraa tuosta noin vain löydä enkä yhden illan suhteista ole koskaan odottanut mitään sen kummempaa. Yhden yön kädestä pitely kun on parempi kuin ei kättä pitkään aikaan ollenkaan. Olen vapaamielinen sillai. Istun koneella suhteellisen paljon. Miksi en siis siirtäisi uusien ihmisten tapailua nettiinkin. Samanhenkistä seuraa olen löytänyt sekä deitti.net:stä että suomi24:sta, mutta viimeisimmässä vastausten kirjo oli hyvin laajamittaista.
Minulla oli periaatteena, että vastaan kaikille edes ”ei kiitos”, kerta toinen on edes jaksanut vaivautua laittamaan viestiä. Nopeasti tuli vastaan, etteivät kaikkien käytöstavat olleet siirtyneet käytännöstä nettiin: haistatteluja, vänkäämistä, inttämistä ja suoranaista haukkumista, stalkkaamista tuli hyvin usein vastaan. En mielestäni vaatinut paljoa: vain samaa mitä koin tarjoavani. En täydellisyyttä, en ihanteita, ihan normaalia elämää kaikkine nyansseineen. Kun kerron myöhemmin miehille kokemuksistani, normaalit miehet kauhistuvat ja ihmettelevät. Niin sietäisikin. Netissä sosiaalinen kilpailu miesten kesken naaraasta tapahtuu suljettujen ovien takana ja vain julkiset kommentit laittavat sohvaperunat ja kaljamahaiset (ei pahalla) panostamaan verbaaliseen ulosantiin. Kun viereinen alfauros kehuu naista nuorekkaaksi, toinen saattaa verrata naista kukkaan tai lähettää tälle ekstratykkäyksiä (tai mitä nyt vain). Kun yksityisviestissä kieltäydyt kohteliaasti, ettei oman isän ikäinen tai täysin erilaista elämää viettävä mies kiinnosta etkä oikein osaa kuvitella yhteistä tulevaisuutta, saat osaksesi haistattelua ja haukkumista.
Summa summarum: nettideittailu on kylä mennyt paljon eteenpäin ja siihen liittyvän stigman pitäisi jo alkaa hälvetä. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää, että uskaltaisin suositella herkimpiä sinkkukavereitani liittymään neti´tideittailijoiden skeptiseen, mutta uteliaaseen joukkoon. Ainakin valvomatta. Minulla on jonossa nettideittailusta kertova blogipostaus, mutta tässä odottelen pientä inspiraatiota, että saisin sen kasaan. 🙂 Ehkäpä sivuan aihettanne enemmänkin. Kiitos mielenkiintoisista postauksista!